Siirretäänpä tämäkin tänne

----------

1. Osa

Tämä tarina kertoo nuoresta miehestä nimeltään Daniel Young. Hän opiskelee lääketiedettä Green Valleyn yliopistossa. Tarkoituksena on jonakin päivänä valmistua lääkäriksi ja kenties erikoistua kirurgiksi.


Tarina alkaa päivästä, joka oli samanlainen kuin monet muutkin päivät. Daniel saapui koululle ystävänsä Jonathanin kyydissä.
-Sitten se mimmi uskalsi väittää että minä muka... Jonathan kertoi taas jostain uudesta valloituksestaan. Daniel oli oppinut jättämään nämä tarinat omaan arvoonsa.


-Hei kundit! Miten menee? Tänään se vanha kääpä taas luennoi meille. Minkähän ihme aiheen se on tänään keksinyt? Huudahti Michael. Hän oli myös Danielin ystävä. Nämä kolme kaverusta olivat olleet erottamattomat jo aivan lapsesta.
-Moi vaan! Jill näyttää myrtsiltä, onko teillä taas jotain kränää? Jonathan uteli Michaelilta.
-No tiedäthän sinä naiset. Ne on omituisia. Michael vastasi niskojaan nakellen.
-Kuka tuo toinen on? Daniel kysyi.
-Ai tuo tummako? Se on joku kimuli, joka on muuttanut Intiasta. Sen nimi oli joku Chachachaa. Sanoi Michael naurahtaen.


-Jill näyttää menevän jo. Etkö kiirehdi hänen peräänsä Mike. Jonathan kiusasi toista kaveria.
-Hei, joo. Jill! Hei Jill! Odota! Naiset! Michael huusi rientäessään vaalean tytön perään.

Myös toinen tyttö näytti menevän jo sisälle. Daniel lähti hänen peräänsä.
-Dan! Mihin sä menet? Meidänhän piti vetää vielä yhdet savut.. Kuului Jonathanin ääni Danielin takaa.
-Jon, etkö muista etten minä polta. Ja sinunkin olisi hyvä lopettaa. Menen jo sisälle. Minulla on yksi juttu, jota pitäisi kysyä opettaja Hiltonilta. Daniel sanoi kävellen samalla sisälle. Hänen katseensa tosin oli kiinnittynyt tummaan tyttöön.


Hetken kuluttua...

-No niin, naiset ja herrat. Meillä on taas luento. Ette arvaakaan kuinka olen odottanut tätä. Herra Hilton sanoi samalla sinkauttavan katseen Jonathanin suuntaan.
-Mitä tuo äijä meinaa? Minähän olen aina niin kiltisti. Hah haa! Jon sanoi iskien silmää.

Tumma tyttö käännähti katsomaan takaasa kuuluvaa naurua. Sillä hetkellä Daniel näki kauneimmat ruskeat silmät, jotka hän oli koskaan nähnyt.


-Tänään meillä on aiheena naiset ja miehet, joten... Opettaja Hilton aloitti.
-Wuhuu! Kerrankin aihe jossa meikäläinen on haka! Minä tunnen naiset. Jonathan huudahti.
-Mitenkäs on miesten laita Jon? Michael sanoi kovaan ääneen. Väki räjähti nauruun.
-Shhhh! Rauhoitutaan sitten. Kuten olin sanomassa, tänään me keskustelemme aiheesta naiset ja miehet. Normaalista poiketen, emme keskustele tänään poikien ja tyttöjen ryhmässä, vaan jokainen ottaa itselleen parin. Parin joka on vastakkaista sukupuolta. Hilton opasti kirjoittaen taululle aihetta.


Kului minuutti..

-Voi hyvät ihmiset. Ettehän te enää lapsia ole. Nyt äkkiä sekaparit. Keskustelkaa naisten ja miesten eroista. Voitte myös väitellä ja puolustaa omaa sukupuoltanne. Hilton jatkoi.
-Jill! Mehän ollaan pari jo valmiiksi. Joten tule tänne. Nyt päästään sun lempiaiheeseen. Michael sanoi tyttöystävälleen.
-Danielaa. Oi kaunis Danielaa. Oletkos parini mun? Jonathan kailotti.
-Ole hiljaa siinä. Ota tuolisi, mennään tuonne. Musta hiuksinen tyttö eturivistä komensi Jonia.


Luokassa oli enää kaksi parintonta.
-Hei sinä, siellä takarivissä. Me ollaan varmaan parit. Mun nimi on Chandrika, mutta voit sanoa vain Charu. Tumma tyttö käännähti ja puhui Danielille.
-Ok, kyllä se sopii. Minä olen Daniel, mutta voit sanoa Daniksi. Daniel esittäytyi ja väläytti hymynsä, joka hänestä kyllä tuntui enemmän irvistykseltä, sillä häntä melkein heikotti. Ja sydänkin pomppaili niin oudosti.


Heidän kahden keskustelusta ei tahtonut tulla mitään. Sitten Daniel rohkaistui.
-Tuota, sinähän olet Intiasta. Kuulin sen kai jostain. Miten siellä miesten ja naisten elämät eroavat toisistaan?
-Sieltähän minä ja eroavathan ne. Mutta tuo oli kyllä surkein keskustelun aloitus minkä olen kuullut. Charu sanoi hymyillen. - Intian kulttuuri on muutenkin niin erilainen. Enkä minä siitä loppujen lopuksi paljoa edes tiedä, olen aika nykyaikainen. Tämä jatkoi.
-Jooh, olihan tuo aika väkinäinen aloitus, mutta pakkohan sitä oli jotain keksiä. Hilton olisi pian tullut ihmettelemään. Opiskelitko sinä lääketiedettä jo siellä Intiassa? Daniel rentoutui ja uskalsi jo katsoa tyttöä silmiin.
-Kyllähän minä siellä opinnot aloitin... Charu vastasi.


Heidän keskustelustaan tuli iloinen ja paljon naurua sisältävä. Lopuksi he huomasivat että varsinainen aihe oli jäänyt tyystin käsittelemättä. He olivat vaan kertoneet asioita itsestään. Danielista tuntui luennon jälkeen, että hän tiesi jo todella paljon tuosta tytöstä. Mutta paljon olisi vielä opittavaa. Päivän päätteeksi he vielä juttelivat yliopiston edessä.
-Juhuu! Dan! Tuletko jo? Vai maltatko jättää Chachachaata? Jonathan huuteli autonsa luota.
-Ihan kohta! Ja se nimi on Chandrika! Daniel huusi kaverilleen. -Me varmaan sitten nähdään huomenna. Hän sanoi Charulle.
-Joo, nähdäänhän me. Tyttö sanoi väläyttäen hymyn.


Seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana Danielista ja Charusta tuli melkein erottamattomat. He tekivät kaikki koulujutut yhdessä.

He harjoittelivat yhdessä eikä naurua puuttunut.


Charu sulautui hyvin myös Danielin ystäväpiiriin. Väliaikoina porukka lepäsi ja vietti aikaa koulun takana nurmikolla. Yleensä he nauroivat Jonathanin valloituksille tai kuuntelivat pokkana Michaelin ja Jillin kinastelua.


He viettivät paljon aikaa myös yliopiston kirjaston kauimmaisessa nurkassa väitellen lääketieteen saavutuksien hyvistä ja huonoista puolista. Danista ja Charusta tuli todella läheiset.


Niinpä, kun puoli vuotta sen jälkeen kun Charu oli tullut yliopistolle, Daniel eräänä aamuna huomasi tämän puuttuvan luokasta, hän huolestui. Olihan tyttö ollut poissa ennenkin, mutta hän oli aina ilmoittanut ja pyytänyt ottamaan kunnon muistiinpanot, aivan kuten Danielkin oli tehnyt jos oli joutunut olemaan poissa. Daniel kyseli tytöiltä, tiesivätkö nämä missä Charu oli. Mutta he eivät tienneet. Tuli toinen ja kolmaskin päivä ettei tyttöä näkynyt. Siinä vaiheessa Daniel jo todella huolestui.


Hän päätti ajaa Chandrikan kotitalolle. Valot paloivat alakerrassa.


Daniel huomasi myös, että yläkerran yhdessä huoneessa paloi valo.
-Tuon täytyy olla hänen huoneensa. En voi vaan mennä ovelle. Hänhän kertoi kuinka vanhan aikainen hänen isänsä on. Charun pitäisi esitellä meidät ensitapaamisella. Parempi etsiä vaihtoehtoinen reitti. Daniel pohdiskeli katsoessaan ympärilleen. Hän huomasi tikkaat, jotka veivät autotallin katolle. Sieltä hän pystyisi heittämään itsensä parvekkeelle.


Katolle kiivettyään hän huomasi, että parveke olikin kauempana kuin oli luullut.
-Nyt tulee lapsuuden puukiipeilyt tarpeen. Dan ajatteli.


Hän sai otteet parvekkeen kaiteesta ja onnistui nostamaan itsensä sille. Siellä seistessään, hän näki ikkunasta kuinka Charu itki katkerasti.


Nuorukainen koetti ovea. Se ei ollut lukossa. Hän avasi sen ja astui sisään.
-Char? Miksi itket?
-Mit? En minä itke. Miten sinä pääsit tänne? Tyttö sanoi hätääntyen ja säikähtäenkin.
-Nousin katolle ja siitä parvekkeellesi. Ja näinhän minä että sinä itket. Miksi? Ja miksi et ole ollut koulussa? Kerro! Daniel vaati.


-Niisk! Voisitko halata minua?  Minun on saatava tämä tärinä loppumaan. Muuten en voi kertoa. Chary pyysi.
-Tottakai, tule tänne. Daniel sanoi samalla halaten tyttöä. -Ja nyt, kerro. Ole kiltti.


Chandrika aloitti kertomuksensa. Kävi ilmi että muutama päivä sitten hänen isänsä oli tullut kotiin ja kertoi löytäneensä tyttärelleen oivan miehen. Tytön pitäisi jättää koulu kesken ja valmistautua naisen tehtävään, eli mennä naimisiin ja perustaa perhe.

-Tänään sitten isä toi hänet meille. He ovat tuolla alakerrassa juuri nyt. Minä en vain voinut olla siellä. Se mies on kamalan vanhakin. Mutta hän on kuulemma rikas. Charu kertoi.

Aikaisemmin illalla..

-Chandrika! Tulehan tänne. Isälläsi on meille vieras! Chandrikan äiti huhuili tytärtään. Charu tuli alakertaan. Äiti otti hänet huostaansa.
-Tässä on tyttäreni Chandrika. Hän on oikein kaunis. Chandrika tässä on Jack. Hän on tullut Intiasta vuosikymmeniä sitten ja perustanut tänne menestyneen perunatehtaan. Chandrikan isä suoritti esittelyt.


-Tämä on minulle suuri ilo ja kunnia. Tyttärenne on oikein kaunis. Hänestä tulee varmasti hyvä äiti lapsilleni. Jos sovimme hinnasta, voimme aloittaa häiden suunnittelun mitä pikimmiten. Vanha mies sanoi oudosti hymyillen.
-Ei! EI! En tahdo naimisiin! Enkä varsinkaan hänen kanssaan. Isä! Äiti! Charu purskahti kyyneliin ja juoksi yläkertaan.
-Chandrika! Tule heti takaisin! Et voi sanoa noin! Tule pyytämään anteeksi. Tämä asia on jo sovittu! Tyttö! Isä karjui vihaisena alakerrassa.
-Ei hän aina ole tuollainen. Annetaan hänen hetki tottua ajatukseen. Kyllä hän tulee alas kunhan on hieman rauhoittunut. Kulta, muista sydämesi. Charun äiti sanoi rauhoitellen miestään.
-Ei tämä mitään. Ymmärrän. Vanhus sanoi.


-Ja nyt olen siis täällä. He odottavat minua alakerrassa. Mutta miten voin mennä sinne? Oi Dan! Toivoisin että voisin vain kadota jäljettömiin. Pois kaikesta. Minusta tulee vain synnytyskone jos nain hänet. Chandrika sanoi nyyhkyttäen.

Poika tarttui tytön käsiin.
-Ehkä voitkin. Ehkä me molemmat voimme. Lähde kanssani. Lähdetään pois. Dan sanoi ja yllättyi itsekin sanomastaan, mutta huomasi samalla tarkoittavansa sitä. -Charu, minä olen rakastunut sinuun. Lähde kanssani pois. Hän jatkoi.
-Daniel, tarkoitatko tuota todella. Lähtisitkö? Minun vuokseni? Chary yllättyi.


-Tulen hakemaan sinua huomenna tähän samaan aikaan. Parvekkeeltasi pääset hyvin alas, ilman että kukaan huomaa. Pakkaa mukaasi vain tarvittavat tavarat. Daniel sanoi.
-Voi Dan! Olet ihana! Minäkin rakastan sinua. Olen valmis huomenna.
-Pärjäätkö vielä tämän illan? Nuorukainen sanoi samalla suudellen rakastaan hellästi.
-Pärjään, tiedän että huomenna kaikki tämä on ohi. Charu sanoi onnellisena.


Daniel piti lupauksensa. Seuraavana iltana samaan aikaan hän ajoi autonsa tankattuna Charun kotitalon pihaan. Hän näki että tyttö oli jo valmiina parvekkeella.
-Tämähän on kuin nykyaikainen Romeo ja Julia. Tässä sitä karataan. Mitähän pojat ajattelisivat jos saisivat tietää. Hän ajatteli nähdessään tytön laskeutuvan alas.


Charu istahti autoon. Hän hymyili. Daniel ei tiennyt mitä muuta tehdä, joten hän painoi suudelman tytön huulille.


Talossa Chandrikan vanhemmat eivät tienneet että, auto jonka äänen he kuulivat kaasuttavan pihaltaan, vei mukanaan heidän ainoan lapsensa...

-------

2. Osa

Daniel ja Chandrika ajoivat kaupungin toiselle laidalle. He päättivät yöpyä löytämässään hotellissa.


Hotelli ei ollut kummoinen, mutta pääasia että siellä oli sänky jossa nukkua. He olisivat täällä myös turvassa. Kukaan ei osaisi etsiä heitä täältä.


Tänä yönä he olivat onnellisia. Unikaan ei tahtonut tulla, kun vatsassa kihelmöi jännityksestä. Mitä elämä heille tarjoaisi? Lopulta Chandrika nukahti Danielin kainaloon.


Seuraavana aamuna he nauttivat kauniista aamuusta ulkona ja suunnittelivat tulevaisuuttaan.
-Minä varmasti saisin töitä jostain kaupasta. Olen ollut useita kesiä töissä setäni kaupassa Intiassa. Chandrika pähkäili.
-Tuo kuulostaa hyvältä. Enköhän minäkin saa jotain työtä jostain rakennustyömaalta. Niissä on aina pulaa työntekijöistä. Daniel sanoi. -Lähdetään huomenna aamulla aikaisin ja ajetaan kauas. Kauas. Hän jatkoi.


Chandrika osti läheisestä pikku puodista heille eväät. Matka olisi joka tapauksessa pitkä, joten ruokaa tarvittaisiin, eikä kauppoja tulisi kovin usein vastaan.


Sinä iltana he menivät aikaisin sänkyyn. Aamulla olisi aikainen herätys. Uni ei kuitenkaan tullut, joten he päättivät jutella lapsuudestaan. Aiheesta riittikin puhumista moneksi tunniksi.


Keskustelu olisi varmasti vielä jatkunut, mutta yhtäkkiä Daniel oli kuulevinaan jotain. Ehkä askelia.
-Odota hetki. Kuulin jotain. Hän sanoi nousten ylös.
-Mitä? Mitä sinä kuulit? En kuullut mitään. Chandrika ihmetteli.

Daniel oli oikeassa. Hän oli todellakin kuullut jotain. Kurkistaessaan ikkunasta, hän jähmettyi. Ulkona oli monta autoa...poliisiautoa. Pihalla näkyi myös ihmisiä. Eräät heistä näyttivät oikeinkin tutuilta.


-DANIEL YOUNG! Tiedämme että olet siellä. Tiedämme myös että siellä on Chandrika Madorai. Young! Tule ulos kädet ylhäällä. Voimme hoitaa tämän niin ettei kehenkään satu. Jos nyt antaudut, sinulla on paremmat mahdollisuudet! Kuului huuto megafonista.

-He ovat löytäneet meidät. Ulkona on isäsi, äitisi ja liuta poliiseja. Daniel kertoi.
-Ei! Miten he ovat voineet löytää meidät? Charu hätääntyi.
-En tiedä. Millä maksoit ruuat? Daniel kysyi.
-Voi ei! Käytin luottokorttiani. Minulla ei ollut yhtään käteistä. He ovat jäljittäneet sen. Chandrika huudahti. -Tämä on minun syytäni. Niisk!


-Minun syytäni! Nyyh! Olen paljastanut meidät. Voi Daniel, olen niin pahoillani! Niisk! Tyttö sanoi itkien.
-Ei tämä sinun syytäsi ole. Mistä olisit voinut tietää. Shhh, älä itke. Älä itke Charu rakas. Poika rauhoitti tyttöä.


-Young! Jos nyt tulet ulos, sinulle ei käy kuinkaan! Olemme valmiita tulemaan sisälle! Viimeinen mahdollisuutesi! Kuului jälleen ulkoa.
-Tule mennään. Meidän on paras mennä ulos. Kas tässä, ota kädestäni. Daniel sanoi ojentaen kätensä.

He astuivat ulos.
-Young! Päästä irti tytöstä! Päästä irti, jotta emme joudu ampumaan. Meillä on tarkka-ampujat valmiina.
-Mitä? Eih..tämä on nyt väärinkäsitys.. Daniel oli ihmeissään.
-Young! Päästä irti tytöstä nyt!
-Ei ette saa! Daniel ei ole tehnyt mitään väärää! Charu huudahti.
-Tytär! Sinä tulet tänne! Chandrikan isä huusi poliisien seasta.


Heidän tullessaan portaat alas, Danieliin kävi kiinni useampi poliisi.
-Olet pidätetty Chandrika Madorain kidnappaamisesta. Kaikki mitä sanot voidaan käyttää sinua vastaan. Sinulla on oikeus asianajajaan tai oikeusavustajaan... Toinen poliiseista luetteli samalla kun toinen otti häntä kiinni kovakouraisesti ja laittoi hänet käsirautoihin.
-Mitäh? Ette ymmär... Dan sanoi ihmeissään.
-Te olette väärässä! Ei Daniel minua siepannut! Chandrika huusi ja yritti päästä Danin luo, mutta eräs poliiseista esti häntä.


Poliisit veivät Danielin autoon.
-Isä! Sinä et saa tehdä tätä! Daniel on syytön! Charu huusi.
-Char-rakas. Ei hätää! Tässä on jokin väärinkäsitys. Olen ihan kunnossa. Mene vain kotiisi. Daniel huusi tytölle.


Auto vei Danielin pois. Chandrika jäi perheensä kanssa hotellin pihalle.
-Olet varmasti järkyttynyt, tyttö hyvä. Anna minun pidellä sinua hetken aikaa. Olethan morsiammeni. Jack sanoi lähestyen tyttöä.
-Ei! Päästä irti! Charu riuhtaisi itsensä vanhan mieheen otteesta.


-No niin, saimme hänet kiinni. Ja hän tulee pysymään säilössä oikeudenkäyntiin asti, Herra Madorai.  Hänestä ei ole huolta perheellenne enää. Maa on taas turvallisempi kun yksi tuollainen heittiö on poissa kaduilta. Poliisi sanoi Charun isälle.
-Hyvä niin. Olimme kaikki todella huolissamme tyttärestämme kun emme aamulla löytäneetkään häntä huoneestaan. Herra Madorai sanoi.
-Niin, minäkin olin aivan kauhuissani kun kuulin ettei morsiameni ollutkaan kotonaan. Meidän kun piti tänään mennä syömään ulos. Jack sanoi kirkkain silmin.
Toisaalla...
-Äiti! He valehtelevat. Ei Dan minua siepannut. Sinun täytyy sanoa se isälle! Chandrika sanoi itkien äitinsä halauksessa.
-Hys! Tyttö-rakas. Olet vielä shokissa. Etkä tajua mitä on tapahtunut. Mennään nyt vaan kotiin. Minä keitän sinulle lämmintä maitoa. Ja sitten menet nukkumaan omaan vuoteeseesi.
-En minä tahdo maitoa....tahdon Danielin... Tyttö sanoi hiljaa.


Green Valleyn vankilassa

-Jaahas, sinä olet varmaan se tämän iltainen sieppari. No, mene tuohon huoneeseen ja jätä sinne kaikki tavarasi. Siellä on sinulle myös uudet vaatteet. Joku tulee pian leikkaamaan hiuksesi. Se tehdään oman turvallisuutesi takia. Noin pitkiin hiuksiin voisi vahingossa vaikka hirttäytyä. Ja sitähän me emme halua, emmehän. Vartija vastaanotossa opasti. -Kun olet valmis, koputa pari kertaa, ja minä tulen saattamaan sinut selliisi. Onko kysyttävää? Hän jatkoi vielä.
-Ei. Ei ole. Daniel vastasi.


Daniel meni huoneeseen, vaihtoi vaatteensa ja antoi leikata hiuksensa. Sitten hänet vietiin toisesta ovesta. Hän näki käytävän, jonka kummallakin puolella oli kalteriovia. Kääntäessään katseensa vasemmalle, hän näki kaksi vankia. Toinen näytti mukiloidulta ja toinen teki tarpeitaan.


Kääntäessään katseensa oikealle, hän näki kiihkeitä tunteita. Monilla vangeilla oli varmasti yksinäistä, jos he viettivät vuosikymmeniäkin kiven sisässä. Varmasti he löysivät sielunveljen...


-Tässä on sellisi. Kodikasta eikö vain? Vartija sanoi ja tönäisi Danielin sisään.
Sellissä oli ennestään jo joku. Tumma kaveri.


-Sä olet varmaan mun uusi sellikaveri? Luulin jo että saisin olla yksin, kun entinen meni hukuttautumaan vessanpönttöön. Vanki selitti.
-Ai tähänkö? Daniel sanoi ja istahti hieman wc-istuinta muistuttavalle metalliselle esineelle.
-Siihen just. No kuiteskin, mä olen Marcus, täällä mut tunnetaan Musta-Macena. Kaveri esitteli itsensä.
-Olen Daniel, jos lyhyempi on parempi, voi mua kutsua Daniksi. Daniel esittäytyi.
-Aa, Siloposki-Dan. Se sopiikin sulle hyvin. Musta-Mace sanoi naurahtaen.
-Siloposki..hä? Daniel ihmetteli.
-No eihän sul kasva edes sänki. Siloposkiks me tollasia kututaan. Täällä on Siloposki-Mark, Siloposki-Tom ja ainaskin vielä Siloposki-Eric. Mace opasti.
-Ahaa, ok. Daniel tajusi.
-No unohdetaan tää nimi juttu. Kerro miks sä olet täällä? Mace kysyi.
-No, en oikeastaan edes tiedä..tarkoitan.. Siloposki-Dan kertoi.
-Useimmat meistä ei tiedä miksi ovat täällä...tai eivät muista.
-Siis, en minä ole tehnyt mitään väärää... Daniel sanoi.
-Useimmat sanoo noin. Ja tottahan se on. Kaikki me ollaan syyttömiä. Musta-Mace sanoi nauraen.
-Anna olla. Turha kertoa jos kerta et usko. Dan sanoi masentuneena.
-Hei! Uskonhan mä. Kerro vaan. Mace sanoi.
-Tapasin tytön. Rakastuin. Me karattiin. Ja yhtäkkiä mua syytetään kidnappaamisesta. Lyhyesti. Daniel sanoi.
-Aih! Toi on kurjaa. Tunnen täällä kivensisässä pari kaveria, joille on käynyt samoin. Mut hei kuule, mä olen vähän väsynyt. Taidan ottaa nokoset. Mutta meillä on asiat kuitenkin aika hyvin. Meillä on neljä ikkunaa, toisilla on vaan 2. Mace höpisi.
-Hän taitaa olla vähän sekasin... Daniel ajatteli.


Kului muutama päivä, eikä Daniel kuullut ulkomaailmasta mitään. Hän sai vankilan kirjastosta muutaman kirjan lainaksi. Hän pänttäsi ihmisen fysiologiaa, jottei unohtaisi kaikkea mitä on oppinut yliopistossa. Sillä tottakai hän jatkaisi opintojaan kun pääsisi pois.


Viikon kuluttua vankilaan joutumisesta, vartija tuli Danielin selliin.
-Young! Sinulle on vieras. Seuraa perässäni.
-Sen täytyy olla Charu. Ihanaa. Dan ajatteli onnellisena mielessään.


Tultuaan tapaamishuoneeseen, hän pian huomasi ettei vierailja ollut Charu. Se oli Herra Madorai.
-Olet näemmä kotiutunut tänne oikein hyvin. Muiden kaltaistesi joukkoon. Madorai sanoi kärkevästi.
-Herra Madorai, tämä on väärinkäsitys. Minä ja Char... Daniel sanoi.
-Hiljaa! En tullut tänne kuuntelemaan selityksiäsi. Tulin kertomaan että et koskaan enää kuulu elämäämme millään muotoa. Chandrika menee pian naimisiin Jackin kanssa. Ja minä tulen pitämään huolen että sinä pysyt täällä monta vuotta. Niin monta vuotta että Chandrika pääsee alkuun Jackin kanssa. Kun sinä vapaudut, on jo liian myöhäistä. Siinä vaiheessa heillä on jo monta lasta. Madorai selosti.
-Mutta, en ole tehnyt mitään. Ette te voi... Daniel puolustautui.
-Minulla on paljon valtaa ja Jackilla on paljon rahaa. Me pidämme yhdessä huolen siitä että sinä saa kovimman mahdollisen tuomion. Aiomme syyttä sinua kidnappaamisesta ja raiskauksesta. Tuomarit eivät katso hyvällä sellaisia hyypiöitä. Herra Madorai sanoi nauraen ivallisesti.
-Mutt...minä olen syytön. Ette te voi... Dan intti vastaan.
-Usko pois, kyllä minä voin ja aion sen tehdäkin. Hyvästi! Madorai sanoi ja postui.
-Kidnappaus ja raiskaus...miten minä olen tähän joutunut? Daniel ajatteli lyhistyneenä pöydälle.
-Young! Tapaaminen on ohi. Ei vetelehditä! Ylös siitä ja takaisin selliin. Vartija tuli ja komensi.


Vartija saattoi Danielin selliin.
-Juttusi käsitellään ylihuomenna. Mutta siitä tulee varmasti läpihuutojuttu. Palaat tänne bumerangina takaisin. Usko pois. Tuomarit eivät katso hyvällä sieppaajia, saati sitten raiskaajia. Vartija höpisi.
-Mutta en minä ole ketään siepannut, enkä raiskannut...tämä ei ole oikein. Daniel mumisi.
-Mitä? Sanoitko jotain? Vartija kysyi.
-En. En sanonut.


----------

3. Osa

Ylihuominen sekä samalla Danielin oikeuskäsittelypäivä koitti. Saapuessaan oikeussaliin, hän näki muutaman tutun hahmon. Paikalla olivat Herra Madorai sekä tottakai Jack Marra. He olivat näköjään palkanneet länsimaalaisen asianajajan, mikä sinänsä yllätti Danielin, koska tähän asti herrat olivat vetäneet yhtä köyttä. Danielin avustaja sen sijaan näytti, miten sen nyt sanoisi, nössöltä.


-Minä olen teidän avustaja. Kyllä me teidät ulos saadaan, älkää huoliko. Pieni mies sanoi.
-Jostain syystä en usko sitä. Daniel ajatteli tuskastuneena.


-Kaikki nouskaa! Tuomari Thomas Eckelton saapuu! Vartija huusi.
Kaikki nousivat kun arvokkaan näköinen vanha mies nousi korokkeelle ja istui tuolille.


-Istukaa!
-Syyttäjä, onko teillä syytteet valmiina? Tuomari kysyi vaalealta mieheltä.
-On, herra tuomari. Mies sanoi. Danielista tuo mies alkoi tuntua hetki hetkeltä lipevämmältä.
-Hyvä on. Kertokaa syytteet. Tuomari Eckelton käski.
-Herra tuomari. Me syytämme syytettyä sieppauksesta ja raiskauksesta. Meillä on todisteet kaikesta. Meillä on lääkärin tulokset, joista käy ilmi raiskaus. Meillä on valokuvat siepatusta ja hänen vammoistaan. Voimme sanoa että syytetty oli varsin kovakourainen... Lakimies luetteli.
-Mistä ihmeestä hän puhuu? Tulokset? Mitkä tulokset? Hän valehtelee! Valehtelee! Daniel korotti ääntään.
-Hiljaa salissa! Vartija huusi.


-Hyvä. Olemme kuulleet syyttäjää. Onko puolustajalla jotain sanomista näihin syytöksiin? Tuomari kysyi.
-Herra tuomari, puolustajalla ei ole mitään lisättävää. Danielin avustaja sanoi.


-Mitä? Ei mitään lisättävää? Mitä sinä teet? Sinun kuuluisi puolustaa minua. En ole tehnyt mitään väärää. He valehtelevat. Herra tuomari! Min.. Daniel kiivastui.
-Hiljaa salissa tai joudun poistamaan teidät! Vartija huusi tällä kertaa vihaisempana.
-Älä huoli. Minä kyllä tiedän mitä teen. Olen tehnyt tätä työtä jo monta vuotta. Kaikki on hanskassa. Danielin oikeusavustaja selitti.
-Niin, mutta kenen hanskassa...
-Shh! Hiljaa, jos et tahdo tulla poistetuksi salista. Mies kuiskasi.


-Olen nyt kuullut molempia osapuolia. Ja täytyy sanoa että päätös tässä tapauksessa oli varsin yksinkertainen. En tarvitse miettimisaikaa. Totean syytetyn syylliseksi sieppauksesta ja raiskauksesta. Hänet tuomitaan 6 vuodeksi Green Valleyn vankilaan. Hyvällä käytöksellä hän voi lyhentää tuomionsa 5½ vuodeksi. Tuomio laitetaan käytäntöön samantien. Tuomari julisti samalla lyöden nuijalla.


-Ei! Ei tämä ole oikein! Minä olen syytön. Sinun piti muka osata hommasi. Mikä avustaja sinä olet kun et edes puolusta. Daniel pinkaisi ylös tuolistaan.
-Herra hyvä. Nyt kävi näin. Aina ei voi voittaa. Ja heillä kerta oli todisteet. Minkä minä niille voin. Teidän täytyy nyt vain myöntää olevanne syyllinen. Avustaja uikutti.
-En. Olen syytön!
-No niin. Rauhoitutaanpa ettette saa syytettä pahoinpitelystäkin. Vartija sanoi ottaen Danielista kiinni. -Lähdetäänpä takaisin uuteen kotiinne.


Hieman rauhoittuaan ja lähtiessään kulkemaan vartijan edellä Daniel näki kaiken. Hänen avustajansa oli iloitsemassa vastapuolen kanssa. Raha vaihtoi omistajaa. Hänen avustajansa oli lahjottu häviämään. Siksi siis hän ei edes puolustanut. Daniel näki mitä kaikkea pahaa rahalla voi saada aikaan.


Astuessaan ulos oikeustalosta, Daniel näki mustan limusiinin.
-Mitä tämä tarkoittaa?
-Herrat Madorai ja Marra tahtovat vielä ajeluttaa sinua hiukan. He tahtovat sinun näkevän jotain. Vartija sanoi.
Daniel ei voinut muuta kuin mennä auton sisään.


Auto ajoi puiston eteen. Daniel nousi autosta kahden poliisin saattamana.


Sitten hän näki kauempana hahmoja. Ihmiset olivat pukeutuneet hienoihin vaatteisiin.
-Charu! Ei! Charu-rakas! Daniel täällä! Daniel huusi tajuten ketä hahmot olivat. Hän yritti juosta puiston läpi.
-Hei! Eipäs mennä minnekään. Katsoa saa muttei koskea. Poliisit sanoivat ja ottivat hänestä kiinni.


Daniel pakotettiin seuraamaan tilaisuutta. Jack ja Chandrika saivat toisensa. Vai pitäisikö sanoa että Jack sai Chandrikan.

Kun kaikki oli ohi, väki kääntyi valokuvattavaksi. Daniel näki heti, että Charua oli lyöty. Siitä siis todisteet hänen väkivaltaisuudestaan..


Myös Charu näki Danielin. Hän tunsi kuitenkin tiukan otteen olkapäässään, eikä saanut sanotuksi muuta kuin:
-Dan...


Vihdoin kaikki oli ohi. Danielin oli pitänyt katsoa kaikki mitä puistossa oli tapahtunut. Jackin suudelma Chandrikalle, maljan kohottamiset. Lopulta he olivat kuitenkin lähteneet. Daniel vietiin takaisin vankilaan.

-HEI! Pientä säädyllisyyttä kaveri. Täällä on kriittiset hetket. Ei tänne noin vaan yllättäen saa rynnätä! Musta-Mace huudahti Danielin saapuessa. Samalla hän yritti peittää arat alueet.
-Myöhäistä, näin jo kaiken. Daniel sanoi.
-Aih, hitsi. No, onneksi tiedän jo että sinä pidät tytöistä. Mace naurahti. -No, miten kävi? Miksi olet vielä täällä? Tuleeko joku hakemaan sut? Tämä kyseli.


-Eih. Jään tänne sun kaveriksi. Aaargh! Voisin vaikka tappaa jonkun juuri nyt! Daniel ärähti samalla lyöden nyrkillä seinään.
-Hiljaa siellä! Täällä yritetään nukkua! Kuului käytävän toiselta puolen.
-Ei tainnut käydä hyvin. Mut kuule, rauhoitu. Kerro, se auttaa...ainakin sanotaan että se voi auttaa.


-Olet oikeassa. En saa antaa vihan sumentaa mieltäni. Ne oli lahjonut mun avustajan. Se nyhverö ei laittanut tikkua ristiin. Ja sitten ne vei minut katsomaan sen tytön häitä. Charu...en voi unohtaa sitä katsetta hänen silmissään.. Daniel vuodatti.
-Juku, sä taidat oikeasti olla rakastunut siihen tyttöön. Ja mä alan pikku hiljaa uskoa että sä olet syytön. En tiedä mistä se johtuu, mut sä vaan tunnut sellaiselt joka ei kuulu tänne. Mace päivitteli.
-Young! Oven eteen. Vieraita!
-Haa, ehkä ratsuväki saapuu pelastamaan sut. Tumma sellikaveri jatkoi.


Varsinainen ratsuväki. Saapuessaan vierailutilaan, Daniel näki Jonathanin raapimassa kylkeään ja Michaelin naputtelemassa pöydän pintaa.


-Hei pojat! Mitä te täällä? Hän sai kysytyksi.
-Me kuultiin että sä olit joutunu tänne. Me ei vaan tajuttu että minkä takia. Minkä takia sä olet täällä? Jon kysyi.
-Kuulemma sieppasin ja raiskasin Charun. Daniel sanoi.
-Eikä! En olis kyllä susta koskaan uskonu. Voi veljet. Jon ihmetteli.
-Typerä! Ei Dan sitä oikeasti ole tehnyt. Ethän? Michael tökkäsi kaveriaan.
-En tietenkään. Pitäisihän teidän tuntea minut. Rakastan Charua. Me vaan karattiin ja sitten yhtäkkiä hänen isänsä ja miehensä syyttävät minua... Daniel kertoi.
-Hetkonen...miehensä? Jon keskeytti.
-He menivät tänään naimisiin. Mun piti seurata se tilaisuus alusta loppuun. Kaiken lisäksi, joku oli lyönyt Chandrikaa. Veikkaan että se oli Jack. Daniel jatkoi kertomustaan.


-Vierailuaika päättyy! Vieraat, olkaa hyvä ja poistukaa! Kuului seinässä olevasta kaiuttimesta.
-Vai että naisenpahoinpitelijä. Mutta älä huoli Dan. Me kyllä autetaan sua. Me keksitään jotain. Michael sanoi.
-En tiedä mitä voitte tehdä. Jos jotain tahdotte, niin olkaa ystäviäni kun tulen pois 5½ vuoden kuluttua. Ja käykää kysymässä kuulumisia joskus... Daniel sanoi masentuneena.
-Kundi hei, et sä täällä niin kauan ole. Kyllä me jotain keksitään. Jon huusi, vartijat olivat tulleet saattamaan heidät pois.


Daniel löysi Musta-Macen ruokalasta.
-No, oliko ratsuväki? Joko pääset pois?
-Ei ollut. Kuule, me taidetaan jakaa selli aika pitkän aikaa. Daniel sanoi.
-Kyllä se mulle käy, sä tunnut ihan ok-tyypiltä. Paremmalta joka tapauksessa kuin edellinen. Mace sanoi viitaten samalla Danielia istumaan.


He keskustelivat jonkin aikaa, kunnes Mace näytti säikähtävän jotain.
-Mitä ikinä teetkin, älä katso taaksesi nyt.
-Mitä siellä on? Daniel sanoi kääntäen päätään.
-Ei! Älä katso. Siellä on Shermanin veljekset. Voi ei, ne suuntaa tänne päin. Oo nyt vaan ihan coolisti. Mace ohjeisti. -Pidempi on Lucas ja toi lyhyempi on Noel. Ne on oikeasti kaksoset. Ne on myös tän paikan kingit. Niitä vastaan ei kannata nousta, jos tahtoo pysyä hengissä. Pari tyyppiä on sitäkin kokeillut, huonoin seurauksin. Mace jatkoi.


-Jaahas! Kukas täällä on? Tämä ruipeloko on meidän uusin tulokas? Aika nätti poika. Pidä kuule varasi. Daniel kuuli matalan äänen huutavan.
-Tää on Dan. Hän on lääketieteen opiskelija. Lucas, hänestä voi joskus olla apua. Mace sanoi arasta ponnahtaen seisaalleen.
-Vai että oikein tohtori. Tohtoreita ei koskaan ole liikaa. Varsinkaan noin näteistä. Ehkä susta tulee mun henkilökohtainen tohtori. Täällä sattuu kaikenlaista. Lucas sanoi naurahtaen ja vilkaisten veljeään.


-Minusta ei tule kenenkään henkilökohtaista tohtoria. Autan jos joku apua oikeasti tarvitsee. Muuten en aio sekaantua kenenkään asioihin. Kenenkään käskyläiseksi en eritoten aio ryhtyä. Daniel sanoi selkäsuorana.
-Dan! Shh! Mace kuiskasi. -Mitä sä teet? Mähän varoitin sua.
-Musta-Mace, liukenepa sinä paikalta. Meillä on täällä erinäisiä asioita hoidettavana. Noel sanoi ensimmäisen kerran.


Mace juoksi nopeasti pois, hän ei tahtoisi tulla piestyksi.
-Vai esittää tohtori rohkeaa. Sehän nähdään. Kyllä me sulle näytetään. Lucas sanoi lähestyen uhkaavasti Danielia.
-Ruokailu on loppu! Vangit, palatkaa kaikki selleihinne. Nyt heti! Kuului huuto.
-Sopivasti sinulle rääpäle. Mutta tämä ei jää tähän. Vielä me sulle näytetään. Lucas sanoi samalla tönäisten Dania voimakkaasti.
-Näytetään. Noelkin sanoi.


Sinä iltana Daniel käsitteli päivän tapahtumia ainoalla tavalla jonka tiesi auttavan. Pitkästä aikaa hän joogasi.
-Mitä sä teet? Toi on tyttöjen juttu. Mace ihmetteli. -Sinuna en tekisi tuota, enkä varsinkaan siinä kaiken kansan nähden.
-Joogaus sopii kaikille...puuh...Mace, et uskokaan miten tämä rentouttaa. Tulen hulluksi täällä ilman tätä. Voisi auttaa sinuakin Daniel sanoi.
-Ei kiitos! Minä pysyn tässä perinteisessä rentoutumistavassa. Mace naurahti maaten sängyllä.
-Tohtorii! Rukoukset ei pelasta sua! Tohtorii! Kuului huuto käytävän toiselta puolelta.


---------

4. Osa

Muut vangit hyväksyivät Danielin joukkoon melko nopeasti. Pian hänen nimensä Siloposki-Dan muuttui Tohtori-Daniksi. Nuorukainen auttoi aina kun pystyi. Tekemistä hänellä riitti, sillä yhä useampi vankitoveri sai tuntea ruumiissaan Shermanin veljesten nyrkit. Ensimmäisen vuoden aikana sai hyvän aseman vankilan sisäisessä arvojärjestyksessä.


Ensimmäisen vuoden aikana Danielilla kävi tuttuja vieraita. Michael kävi Jillin kanssa. He olivat menneet naimisiin. Vierailut olivat usein vaivalloisia tilanteita, kukaan ei oikein tiennyt mitä sanoisi. Daniel kertoi useimmiten omista päivistään.


Myös Jonathan kävi tapaamassa ystäväänsä. Hän ei ollut löytänyt ketään rinnalleen, mutta nuoriahan tässä vielä oltiin. Hän kertoi myös, etteivät he olleet Michaelin kanssa keksineet mitään keinoa saada Dania ulos. Intialaiset olivat liian voimakas vastus. He olivat lahjoneet liian korkeat tahot.


Erästä vierasta Daniel ei olisi välittänyt tavata.
-Näytät sopeutuneen hyvin tänne. Jack sanoi. Tämä oli tahtonut tavata Danielin kunnolla, ilman lasiseiniä välissä. Niinpä heille oli järjestetty huone.
-Tulen toimeen. Mutta en silti myönnä syyllisyyttäni. Ja te tiedätte että olen syytön. Te olette lyöneet Chandrikaa. Sitä en voisi koskaan tehdä. Daniel vastasi.


-Se on totta. Chandrika on kaivannut pientä suostuttelua. Mutta nykyään kaikki on hyvin. Tahdonkin näyttää sinulle pari valokuvaa. Vanhus sanoi. -Kas, ensimmäinen. Tyttö ei pidä kuvaamisesta. Hän sanoi ojentaen kuvan.


-Onko Charu raskaana? Eih...en voi uskoa... Daniel oli sanaton.
-Kyllä vain. Se huomattiin melko pian häiden jälkeen. Olen sentään vielä viriilissä kunnossa. Jack kehuskeli.
-Mutta..sittenhän... Daniel pohti.
-Aivan. Tiedän mitä ajattelet. Tässä, tässä on toinen kuva jonka tahdoin sinulle näyttää. Mies sanoi ojentaen toisen kuvan.


-Lapset syntyivät pari kuukautta sitten. Tyttöjä niistä tuli. Totta, poika tai pojat olisivat tietysti olleet paremmat, mutta minkäs teet. Tytöt saa kyllä melko helposti naitettua, kunhan kasvavat oikeaan ikään. Chandrika on hyvä äiti, kyllä hän minulle vielä poikia antaa. Nimesimme heidät Avaniksi ja Dayaksi. Jack kertoi.
-Voi Charu...mihin olet joutunut.. Daniel jäi miettimään vanhan miehen poistuttua.

Seuraavat pari vuotta kuluivat yllättävän rauhallisesti. Shermanin veljekset olivat ihmeellisesti unohtaneet Danielin. He eivät aiheuttaneet hänelle sen suurempia ongelmia, lukuunottamatta pientä herjaamista silloin tällöin. Vankilassa olo vuosiensa aikana Daniel oli oppinut olla liikaa sekaantumatta Shermanien veljesten touhuihin. Tottakai hänen teki mieleen mennä väliin, kun nämä kävivät toisiin, heikompiin, vankeihin käsiksi. Mutta hän ei pärjäisi heille yksin.


Erään kerran hän ei voinut olla osallistumatta. Kyseessä oli sentään Musta-Mace. Hänen paras ystävänsä täällä kiven sisässä. He olivat kokeneet paljon yhdessä. Saapuessaan pesutilaan, Daniel huomasi tilan olevan muuten tyhjä, mutta keskellä tilaa Shermanit pieksivät Marcusta.


-Hei! Lucas ja Noel! Lopettakaa tuo heti! Ette saa tehdä noin! Dan huusi juosten paikalle.
-Kuulepas Tohtori. Sinun olisi parasta jättää tämä asia meidän ja Macen väliseksi. Jospa hipsit vain nätisti pois. Lucas tuli sanomaan samalla tönäisten Danielia.
-Ei. Sitä en tee... Daniel sanoi.
-Da..n. Mene po.i.s. Sinul..le käy huonosti.. Daniel kuuli maassa makaavan Macen sanovan.
-Oletko hiljaa siinä! Noel sanoi potkaisten uhriaan.
-Lopeta! Etkö näe että häntä on piesty tarpeeksi! Daniel huudahti.


-Sinun olisi ollut parempi kuunnella ystävääsi. Mutta nyt on liian myöhäistä, meidän on kai käsiteltävä sinutkin. Lucas sanoi vihaisena.

Ennen kuin Daniel ehti reagoida, iskuja alkoi tulla joka suunnalta. Hän ei voinut tehdä mitään. Kaksi vankilassa pitkään ollutta ja kokenutta vankia olivat hänelle liian suuri vastus. Dan ei voinut kuin myötäillä iskuja, ja toivoa että pysyisi hengissä.


Kipu oli sietämätön ja iskuja sateli yhä joka puolelta. Pian Daniel huomasi makaavansa maassa, joku potki häntä. Vieressään hän näki elottman Macen.
-Mar..cus? Daniel kuiskasi ennen kuin vajosi tajuttomuuteen. Jossain vaiheessa hän tunsi potkujen loppuvan ja kuuli:
-Lucas, eiköhän tämä jo riitä. Mennään pois ennen kuin vartijat tulevat. Olen viettänyt tarpeeksi aikaa eristyssellissä.

Veljekset poistuivat. Kaksi elotonta hahmoa jäi makaamaan vieretysten.


-----

-Cha..ru? Oletko se sinä? Olenko kuollut? Oletko enkeli?


Mutta ei, se ei ollut Chandrika, eikä edes enkeli. Danielin silmät tekivät kepposen. Se olikin vain vankilan sairaanhoitaja, joka paranteli hänen peittoaan.


-Olkaa ihan rauhassa. Sinut on hakattu aika pahasti. Muistatko yhtään kuka sinut hakkasi? Hoitaja kyseli.
-Muis...en muista. Daniel vaikeroi. -Mace? Missä Mace on? Hän jatkoi, samalla yrittäen nousta.
-Hetkinen, ette vielä ole riittävän voimakas nousemiseen. Pysykää vaan siinä sängyssä. Hoitajatar toppuutteli.


-Kertokaa heti! Missä on se toinen vanki? Se tumma kaveri?
-Olen kyllä pahoillani. Hän ei selvinnyt. Hänellä oli pahoja sisäisiä vammoja. Hänet vietiin vankilan ruumishuoneelle. Nainen sanoi rientäen jo jaloillaan olevan Danin luo.
-Minä tahdon nähdä hänet! Viekää minut. Daniel vaati samalla horjahtaen.
-Ette te voi sinne mennä. Olisitte iloinen, että olette hengissä. Saatte myös viettää aikaa täällä sairastuvalla. Monet vangeista tahtoisi olla täällä. Nukkua pehmoisella sängyllä, puhtaat vaatteet päällä. Meidän pitää sitä paitsi vielä hoitaa kasvojanne. On pidettävä huolta ettei tule tulehdusta. Menkääpäs nyt takaisin tuohon sängylle. Hoitaja käski samalla taluttaen.


Daniel vietti pari viikkoa sairastuvalla. Kun hän vihdoin pääsi pois, hän palasi tyhjään selliin.


-Voi Mace, mitä minä teen ilman sinua. Olit paras ystäväni täällä. Voisin yhtä hyvin olla kuollut... Daniel puheli itsekseen.


-Et sinä tuota tarkoita. Olet onnekas että olet elossa. Ja pian pääset pois. Chandrika sanoi.
-Pian? Olen täällä vielä vuoden tai kaksi. Siinä ajassa ehdin vielä kuolla. Shermanit käyvät minuun käsiksi samantien kun voivat. Daniel sanoi.
-Et saa antaa periksi. Ota itseäsi niskasta kiinni ja ryhdistäydy. Sinulla on vielä elämä edessä kun pääset pois. Chandrika neuvoi.


-Olet oikeassa. Vaikka olen melkein kolmenkymmenen päästessäni pois, voin tehdä vielä jotain. Vaikka en sinua saanutkaan...tiedänhän minä ettet ole oikea. Pääni tekee minulle kepposen. Taidan olla vielä kipulääkkeiden vaikutuksen alainen. Oli silti ihanaa että piipahdit. Daniel sanoi silittäen Chandrikan poskea.


Daniel otti itseään niskasta. Hän jatkoi opiskelua. Kirjastossa ei ollut pelkoa, että Shermanit tulisivat. Siellä hän sai olla rauhassa.


Seuraavan vuoden Daniel vietti kartellen veljeksiä. Usein hän heidät näki, mutta silloin hän oli turvallisesti muiden vankien ja vartioiden seassa. Omassa sellissään hän oli turvassa, ovi oli lukossa. Daniel alkoi myös kehittää kuntoaan. Seuraavalla kerralla hän ei olisi yhtä helppo pala. Dan ei vain tiennyt millainen seuraava kohtaaminen olisi...


Eräänä iltana kesken Danielin joogauksen, Noel ryntäsi hänen selliinsä.
-Tohtori-Dan! Sun on pakko tulla auttamaan. Lucaksella on jokin hätä!
-Minun ei ole pakko tehdä mitään teitä koskien. Ja miksi yleensä tekisi? Te tapoitte ystäväni ja melkein myös minut. Daniel ihmetteli. -Sitä paitsi, minulla on harjoitus menossa.


-Sun on pakko! En tahdo että veljeni kuolee! Mulla ei ole muuta. Katso, minä polvistun eteesi ja kerjään! Tule auttamaan! Noel tiputtautui lattialle ja rukoili.
-Nousehan ylös! Tottakai tulen. Olen luvannut auttaa kaikkia apua tarvitsevia. Ja vaikka kuinka mieluusti katsoisin veljesi kuolevan, olen vannonut auttavani hädässä olevia. En voisi koskaan olla lääkäri jos antaisin jonkun kuolla ilman että yritin auttaa. Mennään katsomaan. Daniel sanoi.
-Voi kiitos, kiitos, kiitos! Noel hoki.


He saapuivat käytävän toiselle puolelle. Lucaksella näytti olevan todella vaikeaa.
-Lucas?! Minä hain Tohtori-Danin auttamaan. Hän voi varmasti tehdä jotain. Noel sanoi veljelleen.
-Vain kuol...leen ruumii..ni yli! Lucas pihisi.


-Kyllä se minulle käy. Jos tahdot kuolla, niin kuole! Daniel sanoi käännähtäen poistuakseen.
-Ei! Dan, odota! Lucas, älä ole hullu. Dan on ainoa joka voi auttaa. Dan, Lucas tukehtuu, hänellä on jotain kurkussaan. Osaatko auttaa? Noel kysyi.


-Osaan. Minun pitää käyttää Heimlichin-otetta. Mutta meidän on toimittava nopeasti.  Lucas? Oletko valmis? Autan vaikka et haluakaan. Olet ruma näky kun kuolet, en tahdo katsella sitä. Nouse ylös. Daniel sanoi lähestyen pihisevää Lucasta.
-Si..nä sen..kin! Uskall..apas... Ennen kuin Lucas ehti sanoa sanottavansa loppuun, hän tunsi tiukan otteen rintakehänsä alla. Sitten tuntui kiskaisu. Pian ilma virtasi jälleen hänen keuhkoihinsa. Tukos oli poistunut.


-Sinä senkin! Minähän sanoin. Lucas sanoi tökkien Danielia.
-Ole hyvä vaan. Nyt on parempi että menet lepäämään. Hengityksen pitäisi tasaantua pian. Daniel ohjeisti.
-Olen edelleen vihamiehesi. Sen saat uskoa. Mutta saat mennä nyt. Lucas sanoi.


-Kiitos, kiitos, kiitos. Noel ylisti hypäten Danielin kaulaan.
-Uh, ole hyvä vaan. Daniel sanoi vaivautuneena.
-Noel! Riittää jo! Tuo mulle vettä. Kuului Lucaksen käsky.
-Okei! Noel sanoi rientäen veljensä avuksi.


Daniel palasi selliinsä. Hän jatkoi joogaamisharjoitustaan hiljaa nauraen.