Katsottiin eilen sellainen sveitsiläinen (joo) elokuva kuin Vitus. Kertoo pienestä lapsinerosta, jonka vanhemmilla on kunnianhimoisia suunnitelmia sen pianismin suhteen, mutta se on vähän turhan omapäinen alistuakseen komenneltavaksi. Hirmuisen sympaattinen leffa, vaikka jossain vaiheessa pelkäsin että se menee sellaiseksi keskinkertaisuuden ylistykseksi... Onneksi ei! Loppu oli ihan surrealistisen hauska
Lisäksi siinä näyttelee ihan huippu Theo Georghiou, joka oli paitsi hyvä näyttelijä, niin soitti koko ajan itse pianoa. Heppu oli kuvausten aikaan jotain 12, 13, ja soitti kuin paraskin huippupianisti (eikä tämä ole mikään overrstatement, musiikkiammattilaisena pystyn kyllä erottamaan sunnuntaipimputtelijan ja oikean lahjakkuuden ;>

. No, se onkin voittanut vaikka mitä kilpailuja

Kannattaa ehdottomasti katsoa, jos tulee vastaan! Siinä muuten isoisää näyttelee sama tyyppi, joka sai vaikka mitä palkintoja Hitlerin roolista Der Untergangissa o_O Oli ensin vähän vaikea adaptoitua, mutta se oli niin herttainen, että Hitler-assosiaatiot katosi aika pian
Taidan olla vähän hassu, kun samaistuin ihan kympillä siihen pieneen poikaan, joka kuusivuotiaana pläräsi tietosanakirjoja ja soitti Schumannin Der Wilde Reiteria. Ihan kuin minä pienenä

Ainoa vaan, että nyt olen ajatellut koko päivän saksaksi
