Kiitos kommenteista
6. Naapurit ja lapsi

Raskaanahan minä olin. Olimme Cingin kanssa innoissamme uudesta lapsesta.

Huomasin kuinka nopeasti lapset kasvavat, sillä Niko oppi potalle sinä aamuna kun oli hänen syntymäpäivänsä.

Illalla puhalleltiin kynttilöitä.

Tälläinen hurmuri Nikosta tuli. Olen ylpeä pojastani.
Koska meille oli tulossa uusi lapsi, päätimme muuttaa isompaan asuntoon.

Talo ei ollut kaukana meidän edellisestä kodista. Ostimme myös hienon punaisen perhe auton. Muuttaessa saimme myös uuden perheenjäsenen.

Sekarotunen Nunnu koira saapui pihavahdiksi meille.

Niko rakastui koiraan heti hän leikki pitkään Nunnun kanssa, eikä malttanut mennä illalla edes nukkumaan.

Magumilla ja Nikollakin oli todella hyvät välit toisiinsa. Olin onnellinen tässä perheessä, minua vain välillä mietitytti etten ollut nähnyt ketään tuttua, paitsi äitini.

Pian tulikin lapsen saannin aika. Se oli aika kivuliasta, mutta nopeasti ohitse.

Saimme ihanan tyttövauvan. Hän peri mustat hiukset ja minun silmäni. Nimesimme tytön Ninniksi
Cing oli yllättynyt nähdessään kuka muutti vanhaan taloomme, joka oli vastapäätä.

Siihen muuttivat äiti ja tytär.

Äiti Cigi

ja tytär Mauala. Silloin ensimmäisen kerran kuulin, että Cingillä on sisko.
Magum kertoi eräänä iltana saaneensa kirjeen äidiltään. Siinä Aika oli pahoitellut, ettei ollut pitänyt yhteyttä ja kertoi että oli saanut kaksoset tytön ja pojan. Magum kirjoitti naiselle takaisin ja kielsi ottamasta yhteyttä, ennenkuin kertoisi miehelleen että hänellä on tytär. Aika ei kuitenkaan suostunut siihen.

Magum menestyi hyvin koulussa. Hän sai kymppejä paljon.

Koirasta huolehtiminen oli kaikkien tehtävä.

Pian koitti myös Ninnin kasvun aika. Sain kunnian avustaa tyttöä kasvussa.

Tuollainen söpöläinen hänestä tuli. Taitaa olla lapsilla sukuvika tuuheat, valloittavat hiukset. Ninnillä oli pitkät , latvasta kiharat, hiukset ja tuuheat.