Minä osallistun tähän.

Olen pahoillani, en ole päässyt laittamaan mitään aiemmin kun oli ongelmia foorumille loggautumisen kanssa.
________________
Celia Hüber
Olen ripauksen kunnianhimoa omaava neito, joka juuri muutti juuri Leutolaaksoon. Koska tunnen olevani elossa menestyessäni, työ, jossa viihdyn (ja josta saa hyvää palkkaa) on minulle tärkeää. Olen töideni ohella innokas arkkitehtuurin, taiteen ja sisustusdesingnin harrastaja. Tähän mennessä se on lähinnä rajoittunut sisustus- ja asuntomessuihin sekä gallerioissa kuljeskeluun, joten olen enemmän kuin innoisani mahdollisuudesta suunnitella taloja omin käsin!
Olen pahoillani, kuva ei oikein imartele minua.
Ensimmäisellä kierroksella suunnitelin kodin, johon päätin itse muuttaa asumaan. Talossa on kaikki kohdallaan minun kannaltani; hinta oli vain vajaa 21 000 simoleonia, talo on avara ja toimiva, pieni, muttei ahdas ja hyvin kehityskelpoinen. Sisustamisella talosta saa miljoonalla tavalla niin erilaisen! En tiedä haluanko tulevaisuudessa lapsia, mutta muutamalle muksulle talossa olisi kyllä tilaa. Ja jollen halua, niin teen huoneista vaikkapa kotitoimiston, kuntosalin, kirjastohuoneen, harrastehuoneen tai mitä tahansa ikinä keksinkin. Ja jos haluan sekä lapsen sekä jonkin noista, tilaa kyllä on kun vaan järjestelee huonekaluja.
Eh, anteeksi, innoistuin hieman leikkimään kuralutakossa..
Taloon tahdoin paljon erilaisia muotoja. Halusin mukaan myös ripauksen taideharrastusta, joten spesiaalina teetätin tornin ylimpään kerrokseen tuollaisen kuvion. Älkää huoliko, se on kyllä tarkkaan suojeltu sateilta, myrskyiltä, lumelta ja miltä tahansa muulta. Ensiksi hiukan pelotti, että olisiko se tökerö, mutta päätin ottaa riskin. Turvallinen kun on joskus tylsää.
Esittelen nämä alakerta/yläkerta tällä tavalla, kun en tiennyt kummalla tavalla kuvat olisivat olleet paremmat.
Alakerta; suureen tilaan olen ajatellut keittiön, pienen ruokailutilan ja olohuoneen. Tuo toinen on tietenkin kylpyhuone ja toiseen saakin sitten sen harrastehuoneen tms.
Yläkerta; pari makuuhuonetta (tilaa myös taaperoille) ja aula, johon olen itse ajatellut maalaustelinettä ja pianoa. Tai ehkä pieni telkkariryhmä tai lukunurkkaus tai valtavat stereot ja veistoksia.. No, tuota. Molemmista makuuhuoneista pääsee parvekkeelle. Tuosta isommasta makuuhuoneestahan taitaa saada helposti poikkaistua kolmannenkin makkarin, mikäli muksua tuppaa enemmän kuin ensin tuumattiin.
Takaa talo on tälläinen, huomatkaa tornin ikkunat. Minusta talo on niin hauskasti modernin muotoinen, takaakin vähän erilainen. Minulla ei muuten ole erikseen kuvia tornin ylimmistä kerroksista, sillä torni on tyhjä. Ajattelin että savupiippu menisi hauskasti piiloon jos takan haluaisi, täytyy vaan ottaa katto pois sitten tornin päästä.
Pliis älkää nirhatko minua! Ensimmäinen talo jonka oon tehny niin, että se ois oikeesti toimivakin.
[
Last edited by Paula at 12-8-2007 18:19 ]