James O'Donnell
Kello alkoi olla jo sen verran, että minun olisi pian lähdettävä hakemaan Mia. Olin siis jo päällisin puolin valmis, mutta hioin hieman hurmaustaitojani kylppärissä. "'Näytätpä kauniilta tänään'... eih, en voi sanoa noin koska en ole ennen häntä edes tavannut... 'vau, sinähän olet kaunis'... eieiei, aivan kuin olisin odottanut jotain rumilusta... 'näytät upealta'...hmmm se voisikin olla sopiva..."
On paljon helpompaa mennä treffeille ihmisen kanssa, jonka olet jo tavannut. Nyt hermostuttaa ihan vietävästi, mutta hyvällä tavalla kuitenkin. No niin, meni syteen tai saveen, nyt mentiin, ei saa antaa leidin odottaa!
Hain Mian ja ajoimme hienoon ravintolaan, josta olin varannut pöydän. Tilasimme molemmat härän sisäfilettä, koska kyseinen ravintola on siitä kuuluisa. Ja todella hyväähän se olikin.
Ilmeisesti Miakin on ulospäinsuuntautunut kuten minä, koska hänen kanssaan oli helppo jutella. Ei tullut hetkeksikään sellaista vaivaantunutta oloa, kun ei tiedä mitä toiselle sanoisi. Kyselimme toisiltamme kaikenlaista, kaikkea perheestä lempiväriin. Mitä nyt ihmiset kyselevätkin, kun toisiinsa ovat tutustumassa. Liian henkilökohtaisia ei tietenkään vielä sentään ensitapaamisella.
Jälkiruuan päätteeksi pyysin daamiani tansiin, ja hän lähti mielellään. Ravintolassa oli pianisti soittamassa flyygeliä. Tanssimme muutaman kappaleen, kunnes tuli aika viedä Mia kotiin. Ajoimme hänen pihaansa, jossa hyvästelimme, jatkoin sitten matkaani kotiin. En millään malttaisi odottaa seuraavaa tapaamista, jos sellainen vielä minulle suodaan.
