Emma Cudney, 26v. & Geoff Hamilton, 30v.
"Tervehdys. Olemme Emma ja Geoff, 3-vuotias pari Driftwoodista.
G: Tapasimme seitsemän vuotta sitten Lontoon metrossa. Olin muutaman kaverini kanssa Englannissa kiertomatkalla. Remusimme metrossa kun kuulin vaimean rykäisyn edestämme. Vilkaisin rykäisyn suuntaan ja parin penkkirivin päässä meitä vastapäätä istui tyttö kirja sylissään. En kiinnittänyt häneen silloin sen enempää huomiota, jatkoimme vitsailua poikien kanssa ja nauraa hörötimme. Käyttäydyimme oikeasti kuin ääliöt. Kohta joku käveli luoksemme ja rykäisi. Katsahdin ylös ja hymyni hyytyi välittömästi. Edessäni seisoi mitä suloisin ja kaunein ja ihanin neito. En ollut ennen nähnyt vastaavaa..
E: No niin..eiköhän tuo riitä jo, Geoff.. *pukkaa käsivartta*
G: Ei. *naur* Niin, en ollut ikinä nähnyt mitään yhtä ihastuttavaa. Pahaksi onnekseni hän *osoittaa Emmaa* ei tainnut ajatella minusta ihan samoin. Hän mulkaisi minua varsin pahalla silmällä..Muistankohan minä vielä mitä sanoit..
E: Voi ei..
G: "
Tiedättekö, hyvät herrat, että tämä on yleinen kulkuneuvo. Ymmärrän kyllä että teillä on hauskaa, mutta meillä täällä Lontoossa löytyy kyllä muitakin paikkoja hauskanpidolle kuin metro, voin heti antaa teille muutaman osoitteen jonne voitte mennä käyttäytymään kuin ulkomaalaiset apinat." Voi pojat. Voitte kuvitella että olin nolo..yritin epätoivoisesti keksiä jotakin sanottavaa ja sain vaivoin änkytettyä jotakin epämääräistä takaisin. Kaverini siinä hörähtivät vain ja jatkoivat pelleilyään. Hakkasin siinä päätäni metron seinään hetken ja soimasin itseäni. Miten olinkaan tyrinyt. Vilkuilin tyttöä sivusilmällä ja ihastuin häneen totaalisesti. Hän istui siinä, tiiliskiven paksuinen kirja sylissään ja luki äärimmäisen keskittyneenä. Kohta metro hidasti ja hän alkoi tehdä lähtöä. Tiesin, että ellen nyt toimisi ripeästi, menettäisin tilaisuuteni. Niinpä loikkasin vieressä istuvan kaverini yli ja säntäsin Emman perään. Hän oli jo ulkona ja sain juosta hänen peräänsä. Kuulin kavereideni huutelevan jotakin perääni mutten jäänyt kuulemaan.
E: Jospa minä jatkan tästä..Voitte uskoa miten minua ärsytti. Ja miten yllättynyt olin kun kuulin jonkun huutavan minua. Vilkaisin taakseni ja ajattelin että "
Voi ei..mitä se amerikkalainen apina vielä tahtoo.." *naur* Hän juoksi perässäni pitkän tovin ennen kuin sai puhuttua minut ympäri pysähtymään. Minulla ei aluksi ollut aikomustakaan keskustella hänen kanssaan, mutta ajattelin pääseväni hänestä nopeammin eroon jos kuuntelen mitä hänellä oli sanottavanaan. Hän pahoitteli omaansa ja kavereidensa käytöstä ja selvitti myös ettei hän yleensä ole sellainen..ikään kuin sitä olisi ollut helppo uskoa. Sitten hän sanoi jotakin, mitä en unohda ikinä. "
Tiedän että tämä oli nyt vähän huono alku elinikäiselle suhteelle, mutta mitä jos unohtaisimme tämän. Pyytäisin sinut kahville jos olisin varma että suostuisit, vaikka toisaalta voi olla että tämä on viimeinen mahdollisuuteni tehdä se, sillä jos tiemme nyt eroavat, ne eroavat ainiaaksi ja sitten joutuisin moittimaan itseäni lopun elämääni siitä että minulla oli mahdollisuus pyytää elämäni nainen kahville mutten tehnyt sitä..joten..?" Ja tässä vaiheessa minä olin jo pudonnut kärryiltä enkä osannut sanoa muuta kuin "kyllä", joten menimme kahville. Jonka minä jouduin muuten maksamaan, koska Geoff oli jättänyt lompakkonsa metroon.
G: Istuimme kahvilassa monta tuntia jutellen kaikesta mitä mieleen juolahti. Uskalsin silloin jopa ajatella että tulimme ihan hyvin toimeen. Minulta jäi muu Englanti kiertämättä ja jäin Lontooseen muutamaksi päiväksi kun kaverini jatkoivat matkaa. Tapailimme Emman kanssa näinä muutamina päivinä ja aloin tosissani rakastua häneen, niin hämmentävää kuin se olikin. Lähtiessäni vaihdoimme tietysti puhelinnumeroita ja sähköpostiosoitteita ja lupasimme pysyä yhteydessä. Mutta kyllähän sen tietää miten siinä kävi. Emme me mitään soitelleet emmekä lähettäneet ainuttakaan sähköpostia.
E: Nelisen vuotta sitten kaverini kyllästyivät sinkkuuteeni. Olin sanonut heille etten ole etsimässä suhdetta, enkä tosiaan kaipaa miestä sotkemaan kuvioitani, mutta eivät he uskoneet vaan laativat minusta ilmoitukseni eräälle treffisivustolle. Kuvan kanssa vielä! He tiesivät minun suuttuvan, mutteivät antaneet sen haitata. Aika pian sähköpostiini alkoi tulla viestejä oudoilta lähettäjiltä, mm. nimimerkeiltä "Adonis" ja "Mr. Muscle" ja muitakin älyttömiä siellä oli, mutta siellä joukossa oli yksi mikä sai sydämeni pamppailemaan. Siinä sanottiin "
Lontoo, kesäkuu 2001. Mekastimme metrossa ja sinä laitoit meidät ojennukseen. Juoksin perääsi, juttelimme, rakastuin. Lupasimme pitää yhteyttä mutta se jäi. Oletko se todella sinä? -Amerikkalainen apina" Ette tiedä millaista sähkövirtaa elimistössäni virtasi silloin. Ei ole totta..miten olinkaan voinut unohtaa? Ja että hän muistaa vielä! Vastasin tietysti viestiin ja siitä lähtien kirjoittelimme päivittäin. Lopulta aloimme soitellakin ja huomasin miten olin kaivannut häntä nämä vuodet. Muutaman kerran lensimme toistemme luo, kunnes viimein lensin jäädäkseni Pleasantvilleen, missä Geoff tuolloin vielä asui. Aika pian muutimme työn perässä tänne Driftwoodiin ja aloimme kunnostaa vanhaa taloa.
G: Nyt kun talourakka on viimein lopuillaan, on aika siirtyä askel eteenpäin. Kaikki läheisemme ovat jo jonkin aikaa vihjailleet että naimisiinkin sitä voi mennä jos lopun elämäänsä muutenkin aikoo yhdessä viettää. Tässä on vain ollut niin paljon kaikkea muuta ettei ole ehtinyt sellaista ajatella ollenkaan. *naur* Mutta kyllä, tulevaa appiukkoa lepytelläkseni, aion kyllä tehdä tyttärestäsi kunniallisen naisen. Älä siitä huolehdi. *virn*
E: Olemme olleet kihloissa kohta puolitoista vuotta. Ensimmäisenä iltana kun levitimme patjan keskelle uuden talomme (jos tätä nyt silloin saattoi taloksi vielä kutsua..no, ulkoseinät ja katto olivat paikoillaan..) olohuonetta, värjöttelimme peiton alla kylmässä kun talossa ei ollut lämmitystä vielä ja kevättalvi meneillään, Geoff kaivoi taskustaan pienen rasian ja kylmästä värisevällä äänellään aloitti "
Tiedän että elinikäisellä suhteellamme oli hieman huono alku, mutta mitä jos unohtaisimme sen? Pyytäisin sinut vaimokseni jos olisin varma että suostuisit, vaikka toisaalta voi olla että tämä on viimeinen mahdollisuuteni tehdä se, sillä jos tiemme nyt eroavat, ne eroavat ainiaaksi ja sitten joutuisin moittimaan itseäni lopun elämääni siitä että minulla oli mahdollisuus pyytää elämäni naista vaimokseni mutten tehnyt sitä..joten..?" Totta kai vastasin myöntävästi, kuinkas muutenkaan. Nauroimme menneisyydellemme läpi yön eikä meillä pian ollutkaan enää yhtään kylmä. Olimme olleet yhdessä jo jonkin aikaa, olin muuttanut hänen luokseen asumaan lähes toiselta puolen maapalloa ja olimme juuri ostaneet oman talon..mutta se oli elämäni romanttisin ja onnellisin päivä. Ja tiedän, että hääpäivämme tulee olemaan vielä onnellisempi. *muiskauttaa märän pusun Geoffin nenälle*
Oho. Tulipa siitä pitkä sepustus. :>