Keskiviikkona 13.2.2008 järjestettiin ihka ensimmäinen Figma gaala. Syy, miksi tungen siitä juttua tänne, on se, että Figma nyt sattuu olemaan Suomen peliteollisuuden kattojärjestö joka pyrkii esimerkiksi edistämään pelikulttuurin kehittymistä.
Figma gaala korvasi Pelit lehden perinteisen Kyöpelit gaalan puuttumisen. Gaalassa palkittiin vuoden paras peli jaettiin kulta- ja platinalevyjä, palkittiin paras pelien jälleenmyyjä yms. Paikalla Ravintola Bankissa Helsingissä olivat kaikki suurien pelitalojen edustajat, kuten EA Games ja Microsof. Sokerina puurossa paikalla palloili myös Milsa, joka ihmetteli puoli iltaa miten päätyi sinne.
Paikalla oli satakunta tummaan pukuun pukeutunutta Suomen peliteollisuuden pamppua sekä yksi höperö blondi punaisesa mekossa. Illan aikana esimerksi The Sims 2 sai noin 8 platinalevyä ja pari kultalevyä (yli 10 000 myytyä kpl). Kultavelyistä muistan Glamour kamasetin, platinalla olivat ainakin KA, VA ja LE.
Palkintojen jaon lisäksi tarjolla oli ruokaa, ilmaista viinaa sekä tulevien pelien esittelyä; Sims ei valitettavasti kuulunut viimeksi mainittuun, mutta saimme silti nähdä kuinka EAn pojat soittivat rockia niin että sali raikui

Kyseessä oli jonkun uuden RockStrars tms pelin promoaminen.
Illan aikana käsiteltiin paljon sitä, miten pelaaminen muuttui vuonna 2007; siihen asti pelaamista pidettiin jopa häpeällisenä harrastuksena, jota tekevät vain 15v syrjäytyneet pojat pimeissä kopperoissa. Figman puheenjohtaja vertasi pelaamista elokuviin: se on harrastus siinä missä leffojenkin katselu, mutta kuka pitää leffafriikkiä outona? Ei kukaan. Ja jos on teininä tykännyt katsella leffoja, miksi lopettaa kaksi- kolme- tai viisikymppisenä? Puheessa puheenjohtaja mainitsi, että uuden sukupolven pelikonsolit ovat tehneet pelaamisesta sosiaalisen koko perheen harrastuksen, ja myytti pelien syrjäyttävästä vaikutuksesta alkoi murtua. Tassu ylös kuka on pelannut Wiitä opiskelijapirskeissä

Sims on aina ollut edelläkävijä, mitä pelien sosiaalistamiseen tulee, kuten me kaikki tiedämme
