Miss Singapore
Mali Kanya
Muutettiin kämppiksen ja Milan-hauvan kanssa uuteen kotiin, on vähän tilavampaa vaikka kerroksia onkin nyt vain yksi.
Aiheeseen: Onpa mukavaa päästä esittelemään työpaikkaani!
Työssä välttälen vahvoja värejä meikissä, sillä tällä hetkellä olen sairaanhoitajana lasten- ja nuortenosastolla. En tahdo antaa huonoja vaikutteita pienille potilaillemme.
Tukan sutaisen usein kiinni. Pidän työstäni, sillä se on sosiaalista ja ihmisläheistä. Singaporen puhtaat sairaalat ovat arvostettuja Aasiassa, joten olen ylpeä työstäni.
Kiertelen parini kanssa potilashuoneet läpi joka päivä. Varsinkin pitkäaikaishoidossa olevien lasten huoneissa on hauska käydä, sillä lapset oppivat
helposti tuntemaan meidät ja heillä riittää aina kysymyksiä. Yritämme parhaamme mukaan tehdä pitkäaikaisien potilaiden olon mukavaksi, ja huoneisiin
raijaamme kaikenlaista kodinomaista tilpehööriä, vaikka leikkihuoneet ja muut ovatkin erikseen.
Vapaa-ajalla saankin sitten meikata ja pitää tukkaani railakkaammin, mikä onkin minulle aika luontevaa. Laulamista ja pianon soittamista olen
harrastanut jo pitkään, ja vierailen muutenkin usein tapahtumissa, joissa on musiikkia, taiteita ja teatteria.
Minulla ja ystävilläni on vähän hassu tapa rentoutua. Telttailemme takapihalla! Ystäväni, joka on kahden lapsen äiti, omistaa kauniin vehreän
puutarhan, jonne on hyvä sijoittaa teltta ja nuotio. Singapore kun on melkein pelkkää kaupunkia ja rantaviivaa, on metsään vähän vaikeampi lähteä.
[
Last edited by Paula at 3-2-2008 20:53 ]