Elena Niva, Huittinen
Uikkarikierros! Kyllä osaa jännittää... mutta onneksi aika hyvällä tavalla. Olen ennenkin ollut esillä taitoluistelunäytöksissä mutta toisaalta siellä ei tarvitse olla yksin esillä. Onneksi meitä sentään oli aina tavallaan kaksi lavalla sillä kun toinen oli poistumassa, tuli jo seuraava lavalle. Nojoo, pitemmittä löpinöittä kuviini.
Pukuhuoneessa kaikki tytöt istuivat jäykkinä ja jännittyneinä odottamassa, milloin näytös alkaisi. Osa uskalsi jotain rupatellakin. Minä vielä tarkistelin meikkiäni peilistä.
Ennen varsinaista esittelyä pääsimme lavalle harjoittelemaan. Tämä kuva on otettu lavalta ennen kunnon valaistusta, siksi hiukan hämärä kuva.
Huima tunne se kyllä oli kun sai kävellä lavalla. Lava oli sisustettu ulos (onneksi ei satanut eikä ollut kovin kylmä!) ja rantatyyliseksi, palmujen katveessa sitten asteltiin.
Runway oli hauskan raidallinen.

Kaikki sujui tosi kivasti ja nyt innolla uusiin haasteisiin!
[
Last edited by Yovela at 12-5-2008 12:01 ]