Sims2Suomikisat



 
Laura
Administrator
Rank: 9Rank: 9Rank: 9
guardian of the online-list


Parikilpailun voitto   Naiskilpailun voitto   Mieskilpailun voitto   Lapsi-/Taaperokilpailun voitto  
UID 69
Digest Posts 0
Credits 10
Posts 1998
Reading Access 200
Registered 13-9-2007
Location Jossain Pohjanmaalla
Status Offline
Post at 5-6-2008 19:44  Profile | Blog | P.M. 
Saksa
Maximilian Schwarz

Olen aina ihaillut supersankareita, varsinkin Batmania ja Spidermania. Niinpä tahdoin itsekin esittää jonkin sortin pimeiden yöllisten katujen sankaria. En omaa supervoimia, mutta taistelisin silti heikkojen puolesta. Arvailuja henkilöllisyydestäni liikkuisi pitkin poikin, mutta kukaan ei sitä oikeasti tietäisi.

Kasvojani koristaisi maski, joka pitäisi henkilöllisyyteni salassa.


Asusani olisi mustaa. Tässä kuvassa odottelen illan kohdetta jollain takakujalla.


Päivän kömmähdys sattui päiväsaikaan. Olin kai liiaksi omaksunut roolini. Luulin kai näkeväni paremmin pimeässä kuin päivänvalossa. Päätin sitten kompastua kuvauspaikan lavasteena olevaan renkaaseen. Oli muuten komea kaari. Aivan kuin olisin sittenkin omistanut supervoimista lentotaidon.




I stop complaining. Every day is a good day. Except Monday.
Top
Sirpale
Sim
Rank: 2


UID 324
Digest Posts 0
Credits 0
Posts 61
Reading Access 10
Registered 19-5-2008
Status Offline
Post at 6-6-2008 07:01  Profile | P.M. 
Liam Ashe
Kanada

Vaikka kuinka kovasti yritin luopua perin poikamaisesta mielikuvituksestani ja keksiä jotain hyvän maun rajoissa olevaa ideaa, joka olisi myös julkaisukelpoinen, minulle tuli ainoastaan salaperäisyydestä ja viettelystä mieleen liuta tuhmia asioita. Morticia vakuutti, että ajatukseni eivät välttämättä olleetkaan niin huonot, ja voisin toteuttaa mielikuvani, kunhan siistin ja muokkaan niitä hieman.



Minulle laitettiin sarvet ja fantasiameikki tai joku sen tapainen,
( Morticia tietää paremmin, koska hän suunnitteli asuni ja nämä muut ulkonäkö-jutut. ) ja pyrin antamaan kuvaan sensuellin tunnelman. Voisi sanoa, että kuva on vaikka jonkun nuoren tytön fantasiauni, jossa hän näkee unta komesta sarvipäästä.



Minusta kuvaukset eivät olleet niin kamalat kuin luulin. Viettelevältä näyttäminenkään ei ollut mahdoton juttu, sillä olihan Morticia mukana kuvauksissa. Kuvittelin aikaa, jolloin yritin tuoda parhaat puoleni mahdollisimman hyvin esille, kun emme vielä tienneet toistemme tunteista.



Alunperin oli tarkoitus, että Morticiakin olisi ollut kuvissa, mutta kuvaajasta ja hänestä itsestään oli parempi, että esiinnyn kuvissa yksin. Tauolla kuitenkin kuvaaja tahtoi räpsiä meistä kuvia, sillä hänestä olemme niin suloinen pari.



[ Last edited by  Sirpale at 6-6-2008 16:17 ]
Top
Paula
Super Moderator
Rank: 8Rank: 8


Parikilpailun voitto   Naiskilpailun voitto   2. naiskisan voitto  
UID 190
Digest Posts 0
Credits 0
Posts 772
Reading Access 150
Registered 2-10-2007
Location Jumalan selän takainen metsä .
Status Offline
Post at 7-6-2008 18:30  Profile | Blog | P.M. 
Adam Bernard
Iso-Britannia
Olipas vaan jännä kierros! Hitusen vaativa, mutta sen arvoinen. Tiedättekö, nämä misterinhommat alkavat todella maistua minulle; tänäänkin
työskentelin kolmen upean, mukavan neidin kanssa. Ei todellakaan mennyt päivä hukkaan! Otin mukaan pikkusiskoni mukaan, koska minun
täytyi hakea hänet koulusta ennen kuvauksien alkua.

Maskini oli tälläinen, aika jännä vai mitä?


Salaperäisyys ja viettely.. Tiedättekö, minusta valta on ollut aina hiukan viettelevää, ja jotakin salaperäistäkin siinä on. Valta saa ihmisten päät
sekaisin ja sitä rataa, tiedättehän? Enpä tiedä näkyykö näissä kuvissa, mutta koitettiin hitusen saada sitä mukaan muun viettelemistouhun lisäksi.
Tuo majesteettinen penkki oli kyllä mainio!


Niin siitä, kuinka päivä ei mennyt hukkaan.. Minä sain puhelinnumeron! Tytöltä! Erittäin kauniilta sellaiselta! Jau! Kuvauksien jälkeen tultiin vielä tuonne
siistiytymishuoneeseen kertaamaan päivää ja riisumaan maskeja, kun sitten uskaltauduin kysymään tummatukkaiselta neitoselta puhelinnumeroa.
Tyttö raapustikin sitä naureskellen jotakin että ollaanpas sitä nyt niin ujoa ja viettelevää samaan aikaan.


Nähdään, toivottavasti nämä miellyttävät edes hitusen silmää ja pääsen vielä jatkamaan kisassa ! : )





Top
Cherrysama (Paula/Rammie)
Administrator
Rank: 9Rank: 9Rank: 9
Master Of Typo


Sekalaissarjan kilpailun voitto   Naiskilpailun voitto   Fantasiakilpailun voitto  
UID 100
Digest Posts 0
Credits 0
Posts 1364
Reading Access 200
Registered 14-9-2007
Location Jämsänkoski/ FIN
Status Offline
Post at 10-6-2008 13:49  Profile | Blog | P.M. 
Tarvitseeko Nakanaka enemmän aikaa kun tän illan ?




Avatarpaja by Cherrysama
Top
Tiina
Administrator
Rank: 9Rank: 9Rank: 9


Sisustus-/rakennuskilpailun voitto   Teinikilpailun voitto   Naiskilpailun voitto   Mieskilpailun voitto  
UID 70
Digest Posts 1
Credits 10
Posts 1679
Reading Access 200
Registered 13-9-2007
Location Lapland
Status Offline
Post at 10-6-2008 20:33  Profile | Blog | P.M. 
Liam Driscoll

Tiesin heti, kuka haluan olla, kun kuulin kierroksen aiheen. Lapsuuden idolini, Zorro tietenkin! Zorro on myös naisten mielestä kuumaa kamaa, joten senkinp puolesta aiheeseen sopiva.
Tukkani värjättiin pois peseytyvällä värillä mustaksi, sillä mikäs Zorro se nyt blondi on... Koska minulla ei ole viiksiä omasta takaa, minulle liimattiin tekoviikset. Romantiikkaa ja viettelevyyttä korostamaan ympäristöksi valittiin kaunis ruusutarha, jonka katveessa sankari odottaa rakastaan...

Saanko esitellä, nuori Don Diego De la Vega, alias Zorro.





Mietin ensin, että haluaisin kuvaan mukaani tyttöystäväni Annan. Kerroin idean hänelle sekä kuvausporukalle, mutta Anna heittikin ajatuksen, että minun tulisi ennemmin yrittää vietellä kuvan katsojat, kuin joku typy kuvassa. Päädyimme sitten siihen, että olen kuvassa yksikseni. Tein parhaani, tavoittelin asentooni sellaista sankarimaista jämäkkyyttä, mutta katseestani yritin tehdä mahdollisimman intohimoisen ja viettelevän. Sitä varten Anna seisoikin sitten kameraporukan luona...





Kuvausten jälkeen oli jo hämärää, ja sopivat kuvat valittuamme olin lähdössä vaihtamaan omat kamppeeni päälle. Anna kuitenkin vielä pysäytti minut, tuuppasi hellästi pilaria vasten ja tuli ihan lähelleni. Ja enpä kehtaa nyt kertoa niitä juttuja mitä hän korvaani supatti! Tilannehan oli miltei pelottava... ei siinä muuten mitään, mutta Anna oli todella lumoutunut Zorrosta, vaikka minähän se naamion takana vain olin!

Top
Nakanaka
Super Moderator
Rank: 8Rank: 8


Sisustus-/rakennuskilpailun voitto   Naiskilpailun voitto   2. naiskisan voitto  
UID 158
Digest Posts 0
Credits 0
Posts 851
Reading Access 150
Registered 26-9-2007
Status Offline
Post at 11-6-2008 04:27  Profile | Blog | P.M. 
Eric Harris
Australia


"G'Day mates, Eric täällä. Ai että, olipa kuvauspäivä. Tai kuvausilta oikeastaan, sillä meillä meni valoisa aika pitkälti oikean kuvauspaikan etsimiseen. Kun sitten viimein löysimme sopivan kohteen, alkoi aurinko laskea ja hämärtää mutta no worries! Kuvia räpsittiin pitkä tovi ja oikeita valittiin vielä pidempi tovi. Lähdimme hakemaan kuviimme hieman westernmäistä tyyliä. Entisajan romanttista cowboy-henkeä, tiedättehän. Tässäpä tuloksemme.

Yksinäinen ratsastaja. Nuorten naisten päiväunien kohde, öisten tasankojen vaeltava aave. Tässä hän ja uljas ratsunsa Blackie.


Veikeä hymy ja itsevarma, salaperäinen katse stetsonin alta. Yksinäisen ratsastajan tavaramerkki. Hän tietää mitä tahtoo.


Kuten todettua, kuvauspäivä oli pitkä. Kuvaaja halusi ottaa kuvan, jossa nojaan puuhun nuotion vierellä. Loikoilin siinä puunjuurella sen aikaa kun muut hakivat puita nuotiota varten. Lämmin tuulenvire kävi kasvoillani, tunsin oloni oikeaksi cowboyksi siinä tähtitaivaan alla köllötellessäni. Hetkeksi ummistin silmäni eikä aikaakaan olin jo umpiunessa pitkän päivän päätteeksi. Eivät ehtineet nuotiota pystyttää mutta nappasivat mokomat salakuvan, joka sitten päätettiin laittaa mukaan. Kyseiselle kuvausryhmälle olin kuulemma ensimmäinen kuvauskohde joka nukahtaa kesken kaiken. *naur*"




I love deadlines. I especially love the whooshing sound they make as they fly by.
~Douglas Adams, Hitchhiker's Guide to the Galaxy.
Top
Cherrysama (Paula/Rammie)
Administrator
Rank: 9Rank: 9Rank: 9
Master Of Typo


Sekalaissarjan kilpailun voitto   Naiskilpailun voitto   Fantasiakilpailun voitto  
UID 100
Digest Posts 0
Credits 0
Posts 1364
Reading Access 200
Registered 14-9-2007
Location Jämsänkoski/ FIN
Status Offline
Post at 11-6-2008 09:06  Profile | Blog | P.M. 
Tuomarit katse tuomarointi osioon päin Lisäksi kansanäänestys avattu joista pojat saavat äänestyksestä lisäpisteitä seuraavasti 1ääni = ½ pistettä. Kierrokselta ei tipu ketään vielä.




Avatarpaja by Cherrysama
Top
Cherrysama (Paula/Rammie)
Administrator
Rank: 9Rank: 9Rank: 9
Master Of Typo


Sekalaissarjan kilpailun voitto   Naiskilpailun voitto   Fantasiakilpailun voitto  
UID 100
Digest Posts 0
Credits 0
Posts 1364
Reading Access 200
Registered 14-9-2007
Location Jämsänkoski/ FIN
Status Offline
Post at 12-6-2008 15:18  Profile | Blog | P.M. 
TUOMAROINNIT

Amelié Follét:

Eduardo Vega Ortega
Mielestäni olet onnistunut kuvissasi oikein hyvin. Etenkin tuossa kasvokuvassasi tulee esille juuri tämä salaperäisyys..
4p

Maximilian Schwarz
Olet hyvin saanut esille tämän ''supersankari'' teeman kuvissasi. Hiuksesi kieltämättä pnnahtavat kuvassa heti esille ruskean värinsä vuoksi. Ehkä olisit voinut värjäyttää ne kuvauksen ajaksi?
3p

Liam Ashe
Jotenkin pidän kovasti kuvistasi, sillä se heijastavat jotain todella salaperäistä.. Olet hyvin onnistunut ''naamiosi'' valinnassa. Se ei ehkä ole mitenkään kovin perinteinen, mutta juuri sopiva näihin kuviin..
4p

Adam Bernard
Tämä onkin mielestäni juuri sitä, mitä kierroksella etsittiin. Kuvasi ovat todella hyvät ja pidän niistä kovasti. Salaperäisyys ja viettely tulevat jotenkin todella hyvin esille kuvissasi.
5p

Liam Driscoll
Saatiinhan sitä Zorrokin mukaan tälle kierrokselle. Ehdin jo pelätä ettei hän pääsekkään jonkin kilpailijan mukana kuviin. Pidän kuvistasi paljon ja ne ovatkin oikein sopivat kierroksen teemaan. Suoriuduit hyvin tästä kierroksesta. Melkeimpä näytätkin ihan oikealta Zorrolta..
5p

Eric Harris
Toisaalta en oikein pidä kuvistasi, mutta toisaalta ne taas jotenkin osuvat silmääni niin hyvin. Kuvausten teko pimeällä onnistui oikein hyvin. Vartalokuvassasi sinulla näyttäisi olevan jokin outo ilme kasvoillasi. Asusi on hyvin valittu...
3p

-----------------------------
Gerissa Leto :

Eduardo Vega Ortega
Kasvokuvasi on hyvin onnistunut. Pidän juuri tuosta katseestasi. Myös pukusi tukee minusta naamiota hyvin. Päiväsi taisi olla erittäin hauska.
4p

Maximilian Schwarz
Supersakareita, onko heitä? Ihan selvästi. Toisaalta näyttä ehkä hiukan pahismaiselta supersankarilta mutta salaperäisyyttä riittää.
4p

Liam Ashe
Olet hurmaavan näköinen. Näytät juuri sellaiselta pelottavalta ja salaperäiseltä josta ei voi näppejä pitää irti. Naamio on mukavan erilainen, mutta minua hiukan mietityttää olisitko ehkä voinut valita toisen asun.
3½p

Adam Bernard
Kuvasi ovat upeat. Olet todella hurmaavana. pidän erityisesti lavastuksesta ja puvustuksesta. Oikeataan en voisi kuvitella sinulle muunlaista maskia.
4p

Liam Driscoll
Blondi Zorro olisi ollutkin jotain erikoista. Toisaalta nyt kun katson sinua tulee minulle aivan sama olo kuin varmasti muillakin tytöillä. Zorro on kuumaa kamaa. Lavastus ja puvustus on osunut myös kodalleen näissä kuvissa.
5p

Eric Harris
Sinussa on jotain renttumaista lumoa. Olisin valmis ratsastamaan kanssasi auringonlaskuun. Olet salaperäinen ja vetävä yhdistelmä. Naamiosi sopii hienosti pukuun.
5p

-------------------------------------------------------
Yleisö äänestyksen pisteet jakautuivat seuraavasti...
Mister Irlanti, Liam Driscoll (Tiina) 1 ääni = ½p

Mister Kanada, Liam Ashe (Sirpale) 1 ääni = ½p

Mister Australia, Eric Harris (Nakanaka) 3 ääntä = 1 ½p
       
Mister Espanja, Eduardo Vega Ortega (Laura) 2 ääntä = 1p

Mister Iso-Britannia, Adam Bernade (Paula) 3 ääntä = 1½p

Mister Saksa, Maximilian Schwarz (Laura) 3 ääntä = 1½p       

--------------------------------------------------------------
Kokonaistilanne

Mister Irlanti, Liam Driscoll (Tiina) 10½p

Mister Kanada, Liam Ashe (Sirpale) 8p

Mister Australia, Eric Harris (Nakanaka) 11p
       
Mister Espanja, Eduardo Vega Ortega (Laura) 10p

Mister Iso-Britannia, Adam Bernade (Paula) 12p

Mister Saksa, Maximilian Schwarz (Laura) 10p
----------------------------------------------------------------------------

Kukaan pojista ei siis vielä tipu. Seuraavan kierroksen tiedot pian toisessa postissa.




Avatarpaja by Cherrysama
Top
Laura
Administrator
Rank: 9Rank: 9Rank: 9
guardian of the online-list


Parikilpailun voitto   Naiskilpailun voitto   Mieskilpailun voitto   Lapsi-/Taaperokilpailun voitto  
UID 69
Digest Posts 0
Credits 10
Posts 1998
Reading Access 200
Registered 13-9-2007
Location Jossain Pohjanmaalla
Status Offline
Post at 14-6-2008 13:34  Profile | Blog | P.M. 
Espanja
Eduardo Vega Ortega

Hola! Oli mahtava lähteä rannalle kuvaamaan. Otettiin ihan perustavaraa, katalogikuvia kesän uusista uimahousuista. Housut jalkaan ja hiuksiin sipaisu geeliä, eli ihan perusminää.

Tässä kahdet eri uikkarit



Ei mulle noita faneja vielä ole kertynyt ihan massoiksi asti. Yksi fani ilmestyi kuitenkin paikalle seuraamaan. Se paras niistä. Saatatte muistaa Adin viime kuvauksista. Tapailtiin pari kertaa, ja nyt me ollaan sitten ihan virallisesti pari. Mikä on sen parempaa kuin antaa suukko omalle rakkaalle kuvauspäivän jälkeen. Elämä on sitten ihanaa.


Adìos!




I stop complaining. Every day is a good day. Except Monday.
Top
Paula
Super Moderator
Rank: 8Rank: 8


Parikilpailun voitto   Naiskilpailun voitto   2. naiskisan voitto  
UID 190
Digest Posts 0
Credits 0
Posts 772
Reading Access 150
Registered 2-10-2007
Location Jumalan selän takainen metsä .
Status Offline
Post at 14-6-2008 13:57  Profile | Blog | P.M. 
Adam Bernard
Iso-Britannia

Uimapukukierros, aikamoista. Minä en ainakaan valita, oli mieletöntä päästä tropiikkiin kuvailemaan. Tämä kisa on kyllä niin mainio!
Pahoittelen jo etukäteen, on vähän nuo vatsalihasliikkeet jääneet vähemmälle.. Mutta hei unohtakaa sellaiset pikkuseikat ja antakaa charmini hullaannuttaa!
(hömm,mikächarmi..)

No, tässä sitä ollaan kuitenkin. Esittelin Sim Guyssin uikkareita mielettömällä rannalla, sain itse päättää kahdesta mallista värit. Päivä oli hauska, sillä
kuvausporukka toimi hyvin yhteen ja koostui aika huumorintajuisesta, luovasta ja mukavasta sakista.

Ensimmäinen otos on minusta hitusen luovempi:


Ja tämä toinen hauskempi. Eikö ole mainiot uikkarit?


Minut yllätettiin ihan kesken kuvausten, kun iso autolastillinen sakkia rantaantui rannalle. Autosta tulikin suuri määrä tuttuja naamoja; sisko, äitini,
äidin ystävä, paras kaverini Tom tyttöystävineen, sekä Tomin tyttöystävän pari kaveria. Loppuillasta istuskeltiin, ihasteltiin maisemia, rakennettiin
hiekkalinnoja ja juteltiin vielä rannalla. Äiti kaverineen piti vähän turhan tarkkaan silmällä minun ja tyttöjen tutustumistouhuja. Pöljää!


Oikeasti ilta oli kyllä oikein hieno. Olen enemmän kuin iloinen että osallistuin kisaan, tämä antaa niin mukavasti uusia kokemuksia.

[ Last edited by  Paula at 14-6-2008 13:01 ]





Top
 




All times are GMT+3, the time now is 5-12-2008 04:29


Clear Cookies - Contact Us - Sims2suomikisat - Archiver - WAP