Käytävä oli tyhjä. Tämä oli sitä osaa Harvardia, jossa opiskelijat oikeasti istuivat luennoilla, eivätkä lintsanneet käytävillä.


Juoksuaskeleet kaikuivat pitkin seiniä. Hänellä oli tärkeää asiaa professorille. Tai olisi asia voinut odottaakin, mutta hän vain oli niin innoissaan, tietäen että professori ilahtuisi varmasti kunhan kuulisi.


Hän ohitti monta ovea. Niistä kuului puhetta.

-Da Vinci maalasi Mona Lisan… Taidehistorian professori piti luentoaan. Luokassa ei varmasti istunut kovin montaa opiskelijaa.


Toisen oven takaa kuului myös ääniä.

- X toiseen on yhtä kuin Y, silloin kun Y on… Matematiikan lehtori takoi oppilaidensa päähän perusasioita.


Vihdoin hän oli oikean oven takana.


Hän avasi oven hiljaa, sillä ei tahtonut häiritä tunnin kulkua. Historian professori oli pukeutunut tänään kauniiseen punaiseen asuun. Se korosti hänen siroja muotojaan varsin mairittelevasti. Professori Abigail Taylor, 30-vuotias Harvardin kasvatti itsekin. Ylivoimaisesti kaunein yliopiston opettajista. Hän oli edennyt opinnoissaan nopeasti ja nyt 30-vuotiaana hän todellakin oli jo professori.


Vielä puoli vuotta sitten Jonathan Bennett oli itsekin istunut samoilla luennoilla kuuntelemassa. Hän oli valmistunut 29-vuotiaana, ei mitään verrattuna Abigailiin. Kun yliopisto oli sitten tarjonnut hänelle assistentin paikkaa, oli hän ollut innoissaan. Varsinkin kun oli kuullut kenet saisi pomokseen. Nyt puoli vuotta myöhemmin, hän jakoi työhuoneen professori Taylorin kanssa. Hän hoiti tämän juoksevia asioita ja valmisteli luentoja.

-Napoleon syntyi Korsikan saarella. Hänellä oli yhteensä 12 sisarusta, joista kaikki tosin eivät eläneet aikuisikään asti. Professori kertoi.

Hän vietti usein aikaansa seuraten Abbyn luentoja. Hän piti siitä miten nainen hassutteli opiskelijoiden kanssa ja teki näin historian opiskelusta hauskaa.


Luokkahuone olikin lähes aina aivan täynnä.

-Tiesittekö että Napoleonin sukunimi oli alun perin Buonaparte, jonka hän sittemmin muutti Bonaparteksi?

Hän piti Abbyn hymystä. Eikä varmasti ollut ainut. Luokan jokainen poika varmasti unelmoi upeasta professoristaan.



Vihdoin luento loppui. Oppilaat valuivat ulos luokasta.


-Abby! Minulla on sinulle kerrottavaa! Jonathan huikkasi.
-Hei Jon! Tulit taas kesken luennon. Menen aina lukkoon kun joku ylimääräinen silmäpari seuraa. Abby naurahti.
-Hyvin se meni. Mutta kuule. Ne ovat löytäneet sen!
- Senkö?! Mistä? Kerro kaikki!
-Surffasin netissä ja törmäsin artikkeliin. Ne ovat löytäneet Isiksen sauvan Egyptistä. Sitten se kuljetettiin Marokkoon. Nyt se on siellä jossain säilössä odottamassa että saavat sille paikan kansallismuseoon.
-Ei voi olla totta. Isiksen sauva. Tiedätkö mitä tämä tarkoittaa? Minulla on työhuoneessa eräs kirja. Tahdon näyttää sen sinulle. Tule. Abby innostui. -Tämä oli kyllä päivän paras uutinen.

He poistuivat luokasta. Käytävä ei ollut enää hiljainen. Siellä kuului puheensorina. Aiheena oli Napoleon.


Eräs naisopiskelija lähestyi Abbya.
-Professori Taylor? Onko totta että Napoleon oli tosi lyhyt?
-Itse asiassa tuo on yleinen väärinkäsitys. Napoleonilla oli mittaa peräti 168cm. Se oli jopa hieman tavallista pidempi tuohon aikaan. Mutta nykyään tuo saattaa tuntua lyhyeltä. Abby kertoi.
-Hih, minä olen 172cm. Hän oli siis minuakin lyhyempi. Opiskelija kikatti.



Kun he saapuivat työhuoneeseen, Abigail suuntasi saman tien kirjahyllylle.
-Hetkinen…olin aivan varma että se olisi täällä. Hän puheli itsekseen tutkiessaan kirjoja. - Muistatko nähneesi sellaista isoa ruskeaa kirjaa? Hän kysyi Jonathanilta.
-Hmm…en ole tainnut.



-Turha sitä on etsiä, se on varmasti kotona jossain nurkassa. Näytän sen sinulle huomenna. Puhutaan asiasta huomenna lisää, minulla ei ole aamuluentoa. Tavataan täällä silloin. Nyt minun täytyy lähteä valmistautumaan yliopiston syntymäpäiväjuhlaan. Olethan tulossa sinne? Abigail sanoi tutkien päivyriään.
-Olen kyllä, kuulun järjestelytoimikuntaan. Jonathan vastasi.


-Tämä on mahtavaa! Abby sanoi ja sieppasi Jonin halaukseen. - Isiksen sauva..uskomatonta.



Myöhemmin illalla Jonathan katseli paikalle tullutta yliopiston henkilökuntaa. Paikalla oli professoreita, lehtoreita ja muutakin työväkeä. Hän etsi katseellaan professori Tayloria.



Kului kymmenkunta minuuttia kun hän näki tämän oven suussa. Kauniimpana kuin koskaan. Naiselle sopi punainen asu. Hänen hiuksensa oli laitettu kauniisti.


Jonathan suuntasi kulkunsa Abbyn luo. Ennen kuin hän kerkesi perille, ilmestyi toinen mies ja kaappasi naisen syleilyynsä. Jon peruutti aikeensa. Kyseinen mies oli matematiikan lehtori Matthew McDonald. Yliopistolla kiersi huhu että hän oli Abigailin mielitietty. Eikä asia jäänyt enää epäselväksi kenellekään.


Koko iltana Jonathan ei saanut mahdollisuutta puhua Abbyn kanssa. Matthew oli ominut tämän kokonaan itselleen. Jonathan ei ollut koskaan pitänyt miehestä. Tämä oli lähellä 40 vuoden ikää. Hänessä virtasi englantilaista ja hieman kai intiaanivertakin. Oikea naistenmies. Tämä tulisi varmasti vielä rikkomaan Abigailin sydämen.


Jossain vaiheessa iltaa Jon päätti lähteä kotiinsa. Juhlat olivat onnistuneet hyvin ja yliopisto oli jälleen yhden vuoden vanhempi, aivan kuin joku muistaisi vielä edes sen kuinka vanha se oli. Tai no, salissa oli eräs joka varmasti muisti sen, Abigail. Jonathan lähti kohti ovea.


-Jon! Jonathan! Odota! Hän kuuli takaansa. Se oli Abigail.
-Oletko jo lähdössä? Minun on pitänyt koko illan kysyä että oletko tilannut jo liput? Nainen kysyi.


-Liput? Jonathan oli ymmällään.
-Niin, Marokkoon. Meille kahdelle.
-Marokkoon? Me? Minäkin? Nuorukainen oli aivan sekaisin.
-Niin tietysti. En kai minä sinne yksin lähde. Ja sinähän sen tiedon löysit. Sitä paitsi tarvitsen apulaisen ja sinähän olen assistenttini. Etkö olekin? Abby naurahti.


-Olen olen. Mutta uskotko että minusta on jotain apua? Eikö lehtori McDonald olisi parempi?
-Matthewkö? Älä nyt hassuja puhu. Hän on sellainen kalkkis. Sitä paitsi hänestä ei ole tosi toimiin. Kun pääset kotiin, tilaatko pari lippua seuraavalle Marokon lennolle? Meillä on Isiksen sauva ja sen salaisuudet selvitettävänä. Ja lupaan etsiä sen kirjan huomiseksi. Mutta nyt minun täytyy mennä takaisin. Professori Leigh lupasi kertoa minulle Da Vincin Vitruviuksen miehestä. Nähdään huomenna! Abby huudahti ja kääntyi pois.
-Huomiseen! Jonathan huudahti perään.