Ihana saada lukea sun huippulaadukasta tarinaa palattuaan jussinvietosta.

Kiitos kaikille ihanista kommenteista http://i254.photobucket.com/albums/hh105/sims2suomikisat/668.gif" border="0" smilieid="29340" alt="" />
-----------

Seuraavana aamuna Abigail ja Jonathan istuivat keittiön pöydän ääressä kun Abid tuli heidän luokseen varsin surkea ilme kasvoillaan.

-Abid? Mistä moinen ilme? Abigail kyseli ihmeissään.
-Valitettavasti minulla on huonoja uutisia. Se koskee sitä tämän päiväistä museovierailua..
-Mitä ihmettä? Emmekö pääse katsomaan sitä sauvaa? Jonathan kysyi.
-Emme taida. Joku varasti sen viime yönä. Kellään ei ole aavistustakaan kuka ja miten. Abid kertoi.


-Varastettu? Uskomatonta. Kuka sen osasi varastaa? Jonathan ihmetteli.
-Siinä vuosisadan kysymys. Mutta me emme nyt sitten pääse katsomaan sitä. Olen pahoillani Abby. Tiedän kuinka kovasti olisit tahtonut nähdä sen. Marokkolainen valitteli.
-Eihän se sinun syysi ollut Abid. Me taidamme Jonin kanssa sitten palata kotiin. Turhaan me täälläkään olemme jos ei kerta tiedetä yhtään missä se voisi olla. Abigail sanoi tyynesti.


Abigail ja Jonathan pakkasivat auton ja hyvästelivät Abidin perheineen. Päästessään maantielle Jonathan rupesi ihmettelemään:
-Abby? Muistaakseni lentokenttä oli tuolla päin? Hän sanoi katsoen taaksepäin.
-Me emme menekään lentokentälle. Abby vastasi.
-Emmekö? Minne me olemme sitten menossa?
-Egyptiin.


-Egyptiin? Minkä ihmeen takia? Jonathan ihmetteli suu ammollaan.
-Meidän täytyy löytää Isiksen hauta.
-Mutta sitä ei voi löytää ilman sitä sauvaa. Jonathan totesi.


Abigail pysäytti tien laitaan ja nousi autosta.

-Abby, mitä sinä nyt? Jonathan ihmetteli.
-Näytän sinulle yhden jutun. Nainen sanoi.


Abigailin astellessa auton takaa kädessään jotain, Jonathan huudahti.

-Abigail! Sano ettei tuo ole se miksi sitä luulen. Sano ettei tämä ole totta.
-Tämä on Isiksen sauva. Abby lausahti.
-Miksi se on sinulla?
-Minä kävin hakemassa sen lainaan viime yönä.
-Sinä?! Abby, tiesitkö että se on laitonta. Olet hullu. Mihin minä olen sekaantunut? Jonathan huokasi huolestuneena.
-Jon, älä huoli. Minä vaan lainaan tätä. Palautan sen sitten kun olemme löytäneet Isiksen haudan. Abigail sanoi laittaessaan sauvaa takaisin auton perälle.


Pitkän ajomatkan jälkeen he saapuivat väsyneinä perille Egyptiin. Istuessaan hotellin ravintola puolella odottaen ruokaansa, he juttelivat.

-Teetkö sinä aina näin? Siksikö edellinen assistenttisi jätti sinut? Jonathan kysyi.
-Toimin omalla tavallani, ja kuten sanoin, palautan sauvan takaisin kunhan se aika koittaa. Ja mitä tulee edelliseen assistenttiini, hän meni naimisiin. Abigail vastasi.


Samalla hetkellä Abigail sattui katsomaan oven suuntaan. Sisään astui mies..


Abigail nousi ja suunnisti suoraan miehen luo.
-Abby? Mihin sinä menet? Jonathan kysyi, mutta nainen ei kuullut. Nuorukainen lähti tämän perään.


Tumma mies tilasi tiskiltä juoman. Kun hän kääntyi ympäri, tunsi hän iskun leukaperissään.
-Auuuh! Tämä huudahti.
-Abigail! Mitä ihm.. Jonathan yllättyi.


-Tuon nyrkin minä tunnen. Abby Taylor! Mies lausahti pidellen leukaansa.
-Ricky Smith. Mikä tuo sinut näille nurkille? Abigail kysäisi.


-Sanotaan vaikka, että eräs jumalainen historian professori. Ricky sanoi ja vetäisi Abigailin syleilyynsä.
-Mit..? Jonathan aloitti.


Ricky istahti samaan pöytään Abbyn ja Jonathanin kanssa.

-Jon, tämä on Ricky Smith. Tuttavani vuosien takaa. Ricky, assistenttini Jonathan Bennett. Abigail suoritti esittelyn.
-Vai tuttava.. Ricky aloitti.


-Kerrohan Ricky nyt että mikä sinut oikeasti tuo tänne? Abigail keskeytti.
-Olette varmasti kuulleet että Isiksen sauva on löydetty jälleen. Matkasin Marokkoon ja sitten kuulin että sauva on varastettu jälleen. Suuntasin kulkuni tänne olettaen että ennen pitkään sauva palaa juurilleen. Mikäs teidät tänne toi? Ricky kertoi.
-Me tulimme my… Jonathan aloitti.
-Olemme täällä aineiston keruu matkalla. Aiomme kirjoittaa kirjan pyramideista. Abigail keskeytti ja antoi Jonathanille tuiman katseen.
-Aivan aivan. No, ehkä törmäämme vielä. Ricky sanoi ja nousi pöydästä.



Myöhemmin illalla Abigail koputti erääseen hotellin huoneiden ovesta.
-Sisään, se on auki. Kuului vastaus sisältä.


-Odottelinkin sinua jo. Ricky sanoi istuen tuolilla Abigailin astuessa sisään.


-Olenko niin ennalta arvattava? Abby kysyi samalla kun mies kääri käsivartensa hänen ympärilleen.


-Hiljaa nainen. Ramses sentään kuinka olen kaivannut sinua nämä vuodet. Tumma mies sanoi suudellen naista kiihkeästi.


He siirtyivät sängylle.
-Mikä sinut oikeasti tänne ajoi? Ricky kysyi.
-Puhutaan siitä myöhemmin.



Tuntien kuluttua käytiin vakava keskustelu.
-Ricky, mihin katosit pari vuotta sitten? Kunnia niiden valtikoiden löytymisestä kuului yhtälailla sinulle kuin minulle ja Abidillekin. Abigail kysyi.
-En ole puhdas pulmunen. Viranomaiset olisivat varmasti löytäneet jotain menneisyydestäni, joka olisi vahingoittanut löydön arvoa. Oli parempi että se sai ansaitsemansa huomion. Mies kertoi samalla hyväillen Abbyn käsiä. -Kerrohan miksi sinä ja nörttisi olette oikeasti tulleet tänne. Ja turha yrittää sitä aineiston keruu matkaan. En ole eilisen teeren poika.
-Ensinnäkin, Jonathan ei ole nörtti. Toiseksi, olemme täällä samasta syystä kuin sinäkin. Abigail kertoi.
-Arvasin. Mutta kai te tiedätte ettei sitä hautaa löydä ilman karttaa ja sitä sauvaa? Ricky kysyi.
-Tiedän. Mutta se ei ole ongelma. Nainen lausahti.
-Mitä tarkoitat? Mitä tiedät? Tiedätkö missä sauva on? Ricky innostui.
-Ehkä tiedän, ehkä en. Sen ainakin tiedän, että sinulla on se kartta. Abigail lausahti tyynesti.
-Mut..mistä sinä sen tiedät?
-Tunnen sinut. Et olisi täällä ellei sinulla olisi jotain konkreettista.
-Entä sauva? Tiedätkö sen olin paikan? Abby? Abigail?
-Tiedän.
-Abby! Sinä vietävä. Missä se on?
-Lähempänä kuin uskotkaan. Mutta, mitä sanoisit yhteistyöstä? Sinä tuot kartan, ja minä sauvan. Palkkio puoliksi? Abigail ehdotti roiskien vettä.
-Nainen! Sovittu! Suunnitellaan huomenna aamulla. Ricky huudahti hivuttautuen lähemmäs. -Mutta vasta aamulla.


Yön pikkutunneilla Abigail hiipi hotellihuoneeseensa ja kömpi sänkyyn varoen herättämästä Jonathania. Heidän oli ollut pakko ottaa kahden hengen huone sillä kaikki pienemmät olivat varattuja.


Seuraavana aamuna samaisen hotellin samaisessa ravintolassa. Jonathan saapui paikalle.
-Kas, unikekokin saapuu. Ricky vitsaili.
-Parempi että olet hiljaa.. Jonathan aloitti.
-Pojat pojat. Meillä on suunniteltavaa. Abigail rauhoitteli. Hän oli vaistonnut ettei miehet pitäneet toisistaan juurikaan.


-Ricky, näytä se kartta. Abigail käski.
-Ensin sauva.
-Älä nyt ole tyhmä. Luuletko että kannan Isiksen sauvaa mukanani? Näet sen myöhemmin. Mutta nyt se kartta.
-Okei okei. Tässä se on. Varovasti, se on vanha. Ricky kaivoi taskustaan hauraan näköisen paperin.


Aikansa sitä tutkailtuaan, he tulivat siihen tulokseen että löytäisivät paikan ilman opasta.
-No, eiköhän lähdetä matkaan? Ricky ehdotti.
-Hyvä, minä ajan. Sinä voit toimia kartan lukijana, sinun karttasikin se kun on.
-Jon-poju? Oletkos koskaan ollut tämän naisen kyydissä kun hän ajaa aavikolla? Suosittelen laittamaan turvavyöt ylle. Ricky naureskeli.


Pakattuaan tarvittavat tavarat autoon, he lähtivät matkaan. Abigail oli pitänyt huolen että sauva oli piilossa. Ricky saisi nähdä sen vasta paikan päällä.


Tietämättä että perässä seurasi toinen auto turvallisen välimatkan päässä…

Mahtavaa Laura

Onpas tuo Abigail aika ennalta-arvaamaton tyttö. Jännittäen odottelen jatkoa.

Kiitos kommenteista
-----------------

Pitkän, hiostavan ja kuuman ajomatkan jälkeen matkalaiset saapuivat paikkaan, johon heidän kartan mukaan pitikin saapua.

-Tässä se paikka on. Mutta ei täällä mitään näy. Ricky ihmetteli.


-Jospa sauva tulee tarpeeseen tässä kohdassa. Kai silläkin pitää jotain tehdä. Abby mietiskeli samalla kaivaen sauvan auton perältä.


-Saanko minä? Keppi on ollut teillä riittävän kauan. Nyt on minun vuoroni. Ricky pyysi.
-Ihan sama minulle. Jos uskot osaavasi käyttää sitä ilman että tapat meidät kaikki. Abigail sanoi ja ojensi sauvan.
-Mut… Jonathan aloitti.
-Hiljaa nörtti. En voi uskoa tätä. Pitelen Isiksen sauvaa. Tämä on tuhansia vuosia vanha. Uskomatonta.. Ricky keskeytti Jonathanin sanomiset.


Hän asteli hieman sivummalle. Asettui paikoilleen ja lausui sanat:
-Sol et luna. Solum et caelum. Vita et quietes.


Mutta mitään ei tapahtunut.
-Ricky? Joko sinä kohta alat tekemään jotain? Abigail huudahti nojaten odottavasti autoon.
-No miksei tapahdu mitään? Oletteko te rikkoneet tämän? Ricky kääntyi ja huudahti.
-Jos olisit antanut minun sanoa sanottavani, tietäisitte jo mistä asia kiikastaa. Jonathan lausahti.
-Jon? Mitä tarkoitat?
-Olin sanomassa että ennen matkaa päivitin tietoni Isiksesta. Sauva toimii vain jos sitä pitelee nainen. Siis olento jolla on XX-kromosomit, ei XY.
-No onneksi meillä on kauniimman sukupuolen edustaja mukana. Abby, tässä. Koeta sinä. Ricky sanoi ja ojensi sauvan takaisin Abigailille joka asteli Rickyn paikalle.


Hän lausui sanat vuorostaan:
-Sol et luna. Solum et caelum. Vita et quietes. Siinä samassa sauvan pää alkoi jälleen loistaa.
-Wouh! Tämä on mahtavaa! Oma valoshow keskellä autiomaata. Ricky intoili.
-Onkohan tämä ihan turvallista.. Jonathan lausahti.


Siinä samassa maa alkoi liikahdella ja siitä nousi jotain. Pian heidän edessään oli sisäänkäynti.


-Siinä se sitten on. Isiksen haudan sisäänkäynti. Pojat? Kukas menee ensimmäisenä? Abby kysyi.
-Olen aina ollut herrasmies. Naiset ensin. Ricky lausahti.


Abigail lähti kohti sisäänkäyntiä. Ovi aukesi helposti.
-Oletteko tulossa? Vai menenkö yksin? Hän huikkasi takanaan toljottaville miehille.


Heidän edessään aukesi käytävä.
-Uskalsitte kuitenkin tulla. Ei täällä ole mitään pelättävää. Abigail sanoi naurahtaen.


-Uskomatonta. Mistä tämä vesi tulee? Entä kuinka nämä kasvit ovat elossa tuhansien vuosien jälkeen? Tänne täytyy tulla happea jostain.
-No mitäs nyt? Päästäänkö me täältä vielä jonnekin vai oliko se tässä. Ricky kysyi kärsimättömänä.
-Täällä lukee jotain. Abigail sanoi tutkien pylvästä. -Ken tänne löysi, hän jatkakoon matkaansa kera sauvan ja silmän. Abby luki.


-Kera sauvan ja silmän. Mitä se nyt tarkoittaa? Ricky ihmetteli.
-Se tarkoittaa että meidän pitää löytää silmä. Jonathan käänsi sanoman selvälle kielelle.
-Väistykääs vähän. Kokeillaan josko sauva toisi meille silmän. Abigail sanoi ja asettui tilan keskelle. Jälleen kuului tutut sanat.

-Sol et luna. Solum et caelum. Vita et quietes.


Tila täyttyi valolla. Ensin he luulivat ettei mitään tapahtunut.

-Hei! Katsokaa seinää! Jonathan huudahti. Totta, seinään ilmestyi jotain.

-Se on Isiksen silmä. Nyt meillä on sauva ja silmä. Hmm.. Jonathan pohti.


-Väistähän nörtti. Annas kun minä. Ricky tönäisi Jonathanin sivummalle.
-Hei! Mitä sinä nyt? Varovasti. Jonathan kiljaisi.
-Niitä pitää aina painaa tai kiertää tai jotain. Aivan varmasti tätäkin pitää. Ricky sanoi samalla painaen seinässä näkyvää esinettä.


-Olkaa varovaisia siellä. En halua että tämä paikka sortuu meidän niskaan sen takia että te kinastelette. Pitäisikö min… Abigail aloitti, mutta ennen kuin hän ehti lauseensa loppuun, Isiksen silmä katosi seinästä ja sen sijalle ilmestyi ovi. Raskaan näköinen ovi.


Ovi aukesi yllättävän helposti. Nyt heidän eteensä aukeni suuri tila. Seinät olivat kultaa. Suurien suihkulähteiden aiheuttama kohina melkein peitti heidän puheensa.


-Minähän sanoin että sitä piti painaa. Ricky sanoi ylpeästi. Kukaan ei tosin kuullut häntä.

Abigail tutki takaseinässä olevaa suurta kivistä kuvaa.
-Ei voi olla totta. Tämä on Isis. Hänet on maalattu tähän. Koskaan ei ole tiedetty miltä hän oikeasti näytti. Mutta tässä se on.


-Abby, olet oikeassa. Se on Isis. Olemme olleet väärässä. Tämä ei ole Isiksen hauta. Hänet on haudattu jonnekin muualle. Tämä on huijaushauta. Täällä ei ole muuta kuin tuo kuva ja nämä selitykset. Jonathan tulkkasi seinän kirjoituksia.


-No? Onko se arvokas? Ricky kysyi kyllästyneenä.


-Tämä on mittaamattoman arvokas. Ihmiset on sukupolvesta toiseen olleet kiinnostuneita siitä miltä hän näytti. Historia kertoi että hän oli todella kaunis nainen. Tämä todistaa sen. Museot maksaisivat omaisuuden jotta saisivat tämän kokoelmiinsa. Mona Lisakaan ei ole mitään tähän verrattuna. Abigail kertoi.


-Sehän kuulostaa sitten hyvältä. Vieras naisen ääni lausahti Abigailin takaa.

Kuin salamana Abigail kaivoi laukustaan aseen ja käännähti ympäri. Hän näki naisen joka osoitti häntä aseellaan ja oli itse Rickyn takana.


-Mitä tämä on? Abigail kyseli.
-Me tultiin hakemaan toi Isiksen kuva. Nainen lausahti.
-Sitä te ette saa. En tiedä tiedätkö, mutta tarvittaessa saan sinut ammuttua tästä ilman että Ricky vahingoittuu. Minulla on suora linja. Abigail sanoi tähdäten suoraan naista.
-Mutta oletko niin nopea että kerkiät ampua meidät kaksi ennen kuin nörtti täällä saa luodin sisälmyksiinsä. Ääni tuli tilan oikealta puolelta. Abby oli unohtanut Jonathanin. Hän näki miehen pitelevän nuorukaista ja tähdäten tätä suoraan vatsaan.
-Abby?! Jonathan huudahti.


-Parasta on siis että lasket aseesi ja heität sen tänne yhdessä laukkusi kanssa. Sitten emme vahingoita ystäviäsi. Vieras nainen lausahti.

Abigail ei voinut muuta kuin totella. Nainen poimi laukun ja aseen maasta. Mutta sen sijaan että olisi pitänyt aseen itse, hän ojensi sen Rickylle.
-Hyvin tehty Kat. Olit oikein uskottava. Ricky sanoi samalla suudellen Katiksi kutsumaansa naista.
-Mitä?! Mitä tämä tarkoittaa? Abby huudahti.


-Älä käsitä tätä väärin Abby-kulta. Nautin oikein kovasti viime yöstä. Olet oikein ihana ja räväkkä nainen. Mutta uskon että meillä on tässä asiassa hieman erilaiset lähtökohdat. Sinä tahdot lahjoittaa löydön museoille, kun taas minä tahdon myydän sen niille. Huomaathan eron? Ricky kertoi. Tässä vaiheessa Jonathan oli tyrkätty Abigailin viereen. Nainen ja tuo toinen mies nostivat kivisen taulun seinältä ja rahtasivat kohti ovea.


-Sinä senkin liero! Kuinka saatoin luottaa sinuun? Ricky Smith, saat uskoa ettei tämä jää tähän. Löydän sinut, vaikka maailman ääristä. Abigail sähisi.
-Enpä usko. Ellet sitten elä ikuisesti. Minulla on sellainen tunne että tuhansien vuosien päästä täältä löydetään kaksi luurankoa. Käy ilmi että he olivat nainen ja mies. Pian löytäjät näkevät että toista luurangoista oli ammuttu.


-Ricky! Ei! Mutta oli liian myöhäistä. Suuressa tilassa kajahti laukaus. Ja pian tämän jälkeen kuului huuto.
-Auuuh! Luoti oli osunut suoraan Jonathanin jalkaan.


Nuorukainen lysähti maahan pidellen jalkaansa.
-Jon? Älä huoli! Saan sinut pois täältä. Abigail riensi ystävänsä luo.


Juuri sillä hetkellä ulos pääsy näytti tosin hyvin epätodennäköiseltä. Huoneen toisessa päässä suuri ja raskas ovi katosi näkyvistä. He olivat loukussa.

Jatkoa! Jäi liian jännään kohtaan

jatkoa jatkoa jatkoa!!!!!
Tosi hyvä tarina!!1

-Me kuollaan tänne. Ihan varmasti. Ovi on kadonnut. Olemme loukussa… Jonathan marisi. Hän oli lähellä shokkia.
-Jon, lakkaa marisemasta ja pidä se jalka ylhäällä. Et varmaan tahdo menettää tajuntaasi verenhukan takia. Kyllä me päästään täältä pois. Usko minua. Abby rauhoitteli samalla tutkien suihkulähdettä. -Pakkohan täällä on jotain olla…


-Abby, mitä sinä teet. Ei nyt ole aika kylpeä… Jonathan houraili.
-Etsin meille toista tietä pihalle…hetkinen..mikäs tuo on.


Samassa huone alkoi täristä.
-Abby! Nyt tämä paikka sortuu meidän niskaan!
-Eikä sorru. Siinä taitaa tulla meidän tiemme ulos. Abby oli oikeassa. Huoneen keskeltä lattia katosi ja tilalle tulivat portaat. Hän oli löytänyt vivun jolla pakotie tuli esiin.


-No niin Jon. Nousepas ylös. Aika lähteä sairaalaan. Abigail auttoi ystävänsä jaloilleen.
-Sairaalaan? Mehän ollaan keskellä aavikkoa..
-Otapas tämä soihtu tueksesi, voimme joutua kävelemään hiukan. Abigail sammutti yhden soihduista ja ojensi sen Jonathanille sauvaksi.


Portaat laskeuduttuaan he joutuivat kulkemaan jonkin matkaa pitkää ja pimeää käytävää pitkin. Kulku oli hidasta Abbyn tukiessa Jonathanin kävelyä. Vihdoin heidän edessään näkyi ovi.
-Taidamme päästä tuolta ulos. Varovasti ettet kompastu noihin kiviin.


Abigailin kammettua ovi auki, he pääsivät nousemaan maan pinnalle. Ilta oli jo laskeutunut autiomaahan.
-Me kuollaan tänne. Matkaa lähimpään kaupunkiin on autolla monta tuntia. Meillä ei ole vettä. Varmasti kuulin jo korppikotkien äänen. Vai oliko tuo leijona? Jonathan uikutti.
-Älä hulluja puhu. Ensinnäkin korppikotkat eivät lennä näin kauas. Ja leijonat, ne pysyvät savannilla. Ole rauhassa sen asian suhteen. Abby sanoi kavuten hieman korkeammalle.
-En minä voi kävellä kovin kauas tällä jalalla. Meidät löydetään kuolleina tuhansien vuosien kuluttua, aivan kuten Ricky sanoi.


-Ehkä sinun ei tarvitsekaan kävellä. Pysy siinä, tulen pian takaisin.
-Abby! Älä jätä minua! Mihin sinä menet? Jonathan huudahti.
-Haen auton!
-Auton? Mutta sehän voi olla vaikka missä. Et koskaan löydä sitä. Mutta Jonathan ei tiennyt että he olivat nousseet pinnalle vain hiukan eri kohdasta kuin olivat menneet sisälle. Abigailin kavuttua ylemmäs, hän näki heidän autonsa samassa paikassa kuin päivällä. Ricky kumppaneineen ei ollut tajunnut ottaa sitä. Luulivat varmasti etteivät he pääsisi pois.


Abigail ajoi Jonathanin lähimpään sairaalaan. Verenvuoto oli tyrehtynyt, mutta silti nuorukainen kaatui sänkyyn saman tien ja nukahti syvään uneen. Joku lainasi Abbylle vaatteet, hän sai siistiydyttyä.
-Anna anteeksi Jonathan. Minun ei ollut tarkoitus saattaa sinua tällaiseen vaaraan. Abigail puhui hiljaa katsoen apurinsa unta. -Tulen aamulla takaisin, nyt minun täytyy hoitaa eräs asia.



Ricky oli juuri tullut kylvystä. Hän oli pessyt päivän pölyt pois. Hän oli varsin iloisella mielellä. Suunnatessaan vaatekaapilleen hän vaistosi ettei ollut huoneessa yksin.


-Hei Ricky! Mukava nähdä sinua taas pitkästä aikaa. Kuinka matka autiomaasta ihmisten ilmoille sujui? Et kyllä usko miten minulle ja Jonathanille kävi. Kuului huoneen nurkasta.
-Abby! Mikä yllätys! Huomaan että pääsitte pois turvallisesti. Se on hyvä, olin melkein huolissani. Kuinkas nörtti voi? Toivottavasti jalkaa ei jouduttu amputoimaan. Ricky sanoi.
-Voit olla huoleti. Jonathan paranee entiselleen.


-No se on hyvä kuulla. Mutta kuule, sallit kai että pukeudun hieman paremmin? Ricky kysyi ja suuntasi jälleen kaapille.
-Kaikin mokomin.


Ricky tuntui kaivavan laatikoitaan kummallisen kauan.
-Satutko etsimään tätä? Abigail kysyi.
Rickyn kääntyessä ympäri hän huomasi naisen osoittavan häntä aseella.
-Otin vapauden ottaa omaisuuteni takaisin. Abigail sanoi.


-Pukeudu nyt kuitenkin. Täytyy myöntää että olet paremman näköinen vaatteet ylläsi kuin tuo suuri kylpytakki. Älä suotta minua ujostele. Olen nähnyt sinut aikaisemminkin alasti.

Ricky veti vaatteet ylleen.

-Otapa sitten mukava asento tuossa sängyllä. Äläkä kuvittele mitään. Meidän täytyy jutella. Abigail ohjasi miehen sängylle. Itse hän istahti vastapäätä tuolille.


-Mikä meni pieleen? Milloin sinusta on tuollainen tullut? Abigail kysyi suoraan.
-Olen aina ollut tällainen. Häilyn hyvän ja pahan rajamailla. Haluan ansaita rahaa, keinoilla ei ole väliä. Ricky kertoi.
-Ja minä oikeasti luulin että meistä kahdesta olisi voinut tulla jotain. Lähelläsi tunnen itseni naiseksi.
-Minäkin pidän sinusta oikein paljon Abigail Taylor. Mutta uskon ettei meistä tulee mitään niin kauan kuin jatkamme tätä työtä. Ja molemmat tiedämme ettemme voi vielä lopettaa.
-Tuo on totta. Olen pahoillani, mutta minun täytyy luovuttaa sinut viranomaisille. Mutta ennen sitä tahdon tietää missä Isis on. Abigail vaati tietää.
-Usko pois. Hän on lähempänä kuin arvaatkaan. Olin juuri kylvyssä hänen kanssaan. Ricky naurahti.
-Et voi olla tosissasi.
-Totta totta. Katso vaikka itse.


Abigail nousi ja avasi kylpyhuoneen oven. Häntä katsoivat tutut kasvot. Ricky oli laittanut kivitaulun kylpyhuoneeseensa.


-Oletko varma ettei taulu ole maalattu vesiliukoisella… Mutta ennen kuin Abby kerkesi lauseensa loppuun hän kuuli kolinaa takaansa. Kun hän käännähti, näki hän vain oven heilahtavan. Ricky oli ottanut tilaisuudesta vaarin ja livahtanut käytävään.
-Ricky Smith! Tämä ei jää tähän! Me tapaamme vielä! Abigail huusi mutta ei lähtenyt hänen peräänsä. Salaa sydämessään hän toivoi miehen joskus muuttuvan.



- Auh! Hiisi vie kun otti makeasti. Jonathan manaili noustessaan istumaan sängyssään. -Tämä oli kyllä ensimmäinen ja viimeinen kerta kun teen jotain tällaista. Matkan piti olla yksinkertainen aarteen etsintä, tarkoitus ei ollut tulla ammutuksi. Mutta kuinkas kävikään. Minä Jonathan Bennett onnistuin siinäkin oikein hyvin.


-Huomenta huomenta! Kuinkas täällä voidaan? Olet näemmä löytänyt vaatteet jotka toin. Kuului huoneen toisesta päästä.
Jonathan ei ollut tunnistaa naista. Tämä oli aivan erinäköinen kuin edellisenä iltana. Nyt niin naisellisena ja kauniina.


-Kyllähän täällä. Vahva lääkitys. Mutta lääkäri sanoi että saan lähteä jo tänään. Ja pitäisi kai alkaa saman tien varaamaan jalan päälle. Luoti meni läpi, eikä osunut edes lihakseen. Jonathan kertoi.
-Sehän kuulostaa hienolta!


-Minulla on sinulle jotain sinulle kuuluvaa. Abigail sanoi ja ojensi kätensä lähelle Jonathanin kasvoja. Jon saattoi tuntea Abigailin parfyymin vienon tuoksun nenässään.


-Kas noin. Nyt näytät siltä Jonathanilta jonka minä tunnen. Löysin lasisi hotellilta. Sinulla oli kai eilen piilolinssit. Ja ne varmaan poistettiin täällä.
-Kappas, en edes huomannut. Nyt kun mainitsit, niin elämä olikin jotenkin sumeaa. Kiitos Abby.


Abigail asetteli silmälasit Jonathanin kasvoille. Ennen kuin hän veti kätensä pois, Jonathan tarttui siihen.
-Abigail. Tahdon kiittää sinua. Sinä pelastit henkeni eilen. Minä olen tällainen ainainen marisija ja uikuttaja. Minusta ei varmaan koskaan tule mitään kenttätyöskentelijää. Kuten Rickykin sanoi, olen nörtti.
-Älä höpötä! Hyvinhän sinä pärjäsit. Harva ensikertalainen tulee ammutuksi. Se oli hyvä suoritus. Seuraavalla kerralla lupaan ettei niin tapahdu. Abigail naurahti.
-Seuraavalla kerralla?
-Niin. Ensi viikolla huutokaupataan yksi inka-esine. Aion mennä ja huutaa sen. Se kuulemma opastaa omistajansa inkatemppeliin. Abigail kertoi.


-Mutta nyt meidän pitää rientää. Meidän pitää lahjoittaa museolle eräs kaunis nainen. Ja tietenkin pitää myös palauttaa eräs toinen esine. Pitää vaan keksiä joku tarina siitä kuinka löysimme Isiksen sauvan…Ai niin, ja uskon että saat pitää sen soihdun. Kukaan tuskin osaa sitä kaivata. Ehdotan että laitat sen olohuoneeseesi. Tai vielä parempaa, meidän työhuoneeseen yliopistolle. Sinne se olisi hieno lisä.

Luin kaikki osat nyt kerralla! Todella mukaansa tempaava tarina ja kuvat ovat onnistuneita! Tätä on ilo lukea, kiitos Laura

Minäkin vasta nyt tämän löysin ja luin kerralla. Aivan upea tarina taas Laura! Sinä sitten osaat kertoa nini mukaansatempaavalla tavalla, ei vaan voi lopettaa lukemasta!