Kiitos kaikille ihanista kommenteista
------------------
Ennen seuraavaa varsinaista seikkailua syvennytään hieman Abigailiin ja Jonathaniin. Mitä heidän yksityiselämässään tapahtuu.
Oli perjantai iltapäivä. Opiskelijat väittelivät Troijan hevosesta ja Helenasta.
Tänään Abigail olisi ollut valmis lähtemään jo aikaisemmin. Miksi juuri tänään piti olla näin pitkä päivä. Onneksi kello pian soisi merkiksi tunnin loppumisesta.
Vielä muutamia paperitöitä. Sähköposteihin vastaamista, kokeen kysymysten viimeistelyä sekä erinäisistä kutsuista kieltäytyminen.
-
Hohhoijaa! Eiköhän päivä ollut siinä? Mitä mieltä olet, joko lähdetään. On sentään perjantai. Jonathan nousi ja haukotteli.
-
Mene sinä vaan. Minä vielä laitan kirjat paikoilleen. Abigail vastasi.
Jonathan pakkasi tavaransa ja lähti viikonlopun viettoon. Abigail siirtyi laittamaan kirjojaan järjestykseen.
-
No mutta, hei kaunokainen! Etkö vielä olekaan lähdössä? Kuului ovelta. Matthew siellä nojaili oven karmeen.
-
Ihan kohta lähden.
-
Mitenkäs olisi illallinen huomenna? Tiedän yhden mainion kiinalaisen ravintolan. Matthew ehdotti samalla kietaisten kätensä Abigailin ympärille.
-
Tämä viikonloppu ei käy. Minulla on muita suunnitelmia. Abigail vastasi. -Kävisikö seuraava viikonloppu?
-
No jos tämän kerran. Silloin tahdon sitten vastauksen siihen kysymykseen jonka esitin. Matthew sanoi ja suuteli vielä hellästi ennen kuin poistui ja jätti Abbyn yksin.
Vihdoin hän pääsi lähtemään. Tätä hetkeä hän oli odottanut jo pari viikkoa. Hän hyppäsi autoonsa ja suuntasi moottoritielle.
Tunnin ajomatkan jälkeen Abigail saapui isohkon talon luo. Tutusti hän ajoi autonsa talliin.
-
Huhuu?! Onko täällä ketään? Minä tulin nyt. Abigail huuteli saapuessaan sisälle.
-
No siinähän sinä olet. Olemme odottaneet sinua jo tunti sitten. Iäkkäämpi nainen sanoi ja lähestyi keittiöstä.
-
Tiellä oli ruuhkaa.
-
Tulepas tänne että saan halattua sinua. Meillä on ollut niin kova ikävä. Vivianne Taylor sanoi halatessaan tytärtään.
-
Anteeksi äiti, mutta tahtoisin nähdä hänet. Et kai pahastu jos jutellaan vähän myöhemmin? Abigail kiirehti.
-
Voi tyttö-kulta. En tietenkään. Hän on isäsi kanssa huvimajassa. Vivianne naurahti.
Abigail kiiruhti ulos ja suuntasi huvimajalle.
Hän kipusi portaat ja kurkkasi oven ikkunasta ennen kuin astui sisälle. Siellä istui isä.
Isä oli lukemassa tarinaa pienelle tytölle…
-
Ooh! Katsopas Emma kuka on tullut! Carl Taylor huudahti ja nousi ylös.
-
Emma pieni! Abigail huudahti ja nosti tytön syliinsä.
-
Mami!
-
Äidin on ollut niin kova ikävä. Oletpa sinä kasvanut taas niin kovasti. Abigail syleili lasta.
-
Me syödään joka aamu yhdessä kaurapuuroa. Carl-vaari kehuskeli.
Abigail asteli ulos huvimajasta ja käveli laiturille. Pieni tyttö oli siis hänen tyttärensä Emma, joka täyttäisi pian 3 vuotta. Kukaan ei tiennyt tytöstä. Abigail oli vanhempineen päättänyt että tytön oli parempi asua isovanhempien luona, ainakin näin ensi alkuun. Abigailin työ oli epäsäännöllistä. Täällä tyttö saisi kaiken huomionsa. Abigail pyrki tulemaan kotiin niin usein kuin mahdollista. Mutta usein aikaa vierähti parikin viikkoa, työkiireiden takia.
Pieni-Emma oli perinyt äidiltään mustat hiukset. Tyttö oli iloinen ja rauhallinen lapsi. Tämä oppi nopeasti uusia asioita. Carl-vaari eritoten vietti paljon aikaa tyttären tyttärensä kanssa. Hän oli aikoinaan ollut opettaja ja piti näin ollen paljon lapsista.
Emmaa alkoi väsyttämään ja Abigail päätti viedä hänet iltapuuhiin.
Hän peitteli tytön ja istui hetken aikaa tämän huoneessa ennen kuin lähti itse valmistautumaan yöpuulle. Kuinka hän rakastikaan tuon pienen ihmisen tuhinaa.
-
Äiti, olen päättänyt että vien pian Emman mukanani. Lapsen kuuluu olla äitinsä kanssa. Abigail kertoi myöhemmin.
-
Tietysti tietysti. Teet niin kuin oikealta tuntuu. Oletko ajatellut hänen isäänsä?
-
Olen. Kai minun täytyy jossain vaiheessa kertoa hänellekin.
-
Miten olisi saman tien? Tyttö tarvitsee isänkin. Vivianne sanoi.
-
Totta. En vaan tiedä missä hän on…
-
Jos ihminen löytää kadonneita pyramideja, kai hän nyt yhden miehen löytää.
-
En vaan tiedä mitä kertoa. Pitääkö hän minua kauheana ihmisenä? Abigail pohti.
-
Sen näet sitten kun löydät hänet.
Sinä yönä Abigail nukkui paremmin kuin pitkään aikaan. Hän oli päätöksensä tehnyt.
Hän näki unta kolmen vuoden takaisista tapahtumista. Kaikki oli tapahtunut Egyptissä. Hän oli tavannut Rickyn. Se oli ollut intohimoa ensi silmäyksellä. He olivat viettäneet unohtumattoman yön. Sen yön seurauksena oli syntynyt pieni enkelien lahja, lahja jota Abigail ei vaihtaisi mihinkään.
Viikonloppu kului nopeasti. Sinä aikana Abigail oli järjestellyt hieman asioita. Hän oli soittanut ja pyytänyt Jonathania tuuraamaan. Tämä saisi mennä erääseen huutokauppaan. Jon saisi myös pitää hänen tuntinsa. Abigail aikoi pitää viikon loman.
Maanantai iltana hän käveli pimeällä kujalla. Hän oli saanut selville että täällä olisi joku joka tietäisi missä Ricky majaili Amerikassa ollessaan. Kuja ei ollut kovin kutsuva. Mutta sitä kautta hän pääsi Kolmeen Flamingoon.
Astuessaan sisälle hän tiesi ettei pitänyt paikasta. Se oli sellainen paikka, jossa naisia kohdeltiin kuin esineitä.
Abby suuntasi baaritiskille.
-
Anteeksi, onkohan Cho tavattavissa?
-
Hei tyPy! Eikö sulla kuule ole vähän liikaa vaatteita päälläs. Mä voisin auttaa sua vähentämään niitä. Humalainen laski käsivartensa Abbyn olkapäälle. Abigail saattoi haistaa viinan lemun.
-
Anteeksi herraseni, mutta suosittelen ottamaan sen käden pois siitä. Hän sanoi kohteliaasti.
-
Hei, vai Ookko sä semmoinen gootti vai mitä ne ny on. Mut oikeesti, sun pitäis vähentää noita vaatteita. Siitähän sulle maksetaan. Humalainen sammalsi ja alkoi riisua Abbyn takkia.
-
Minä varoitin. Abigail lausahti. Ennen kuin heppu kerkesi tekemään mitään, huomasi hän jo istuvansa lattialla.
-
Parempi että menet selviämään jonnekin. Abigail sanoi ja katseli miestä.
-
Senkin lehmä. En mä kyllä sulle mitään tippejä anna. Ukko huusi ja poistui paikalta.
Abigail oli kääntyvinään baarimestarin luo, mutta punatukkainen nainen lähestyi häntä.
-
Moi, olen Kitty. Hoitelit hei hienosti ton tyypin. Mä kuulin että sä etsit Chota, vai?
-
Kyllä. Tiedätkö missä hän on?
-
Tiedänhän mä. Tuun niin mä opastan. Se on täällä takahuoneessa. Kitty opasti.
