Luin taas monta osaa kerralla. Oi mitä mahtavuutta tämä tarina!

Mahtava osa jälleen Jännitän miten Abigailin käy.. Kristin on tosi nätti

Siinä he kaksi tuijottivat toisiaan: Abigail ja karhu. Abigail yritti turhaan nousta ylös. Jalka ei suostunut irtoamaan. Karhu kömpi lähemmäs. Se näytti hyvin nälkäiseltä. Kuvittele itsesi heränneenä kesken kaiken talviunia. Ei marjoja missään, eikä mitään muutakaan syötävää. Siinä vaiheessa ihminen tuntuu oivalta aterialta, vaikka se haiseekin ehkä oudolta ja pelottavalta.

-Kiltti karhu...jatka vain matkaasi... Abigail puheli hiljaa.


Murrrrrrr! Murahteli karhu ja nousi takajaloilleen valmiina käymään kiinni. Abigailin silmissä vilahteli hänen elämänsä. Tänne hän kuolisi, keskelle ei mitään. Kukaan ei löytäisi edes ruumista sillä pian se sulaisi karhun vatsassa.


Karhu jännitti jäsenensä...
-Eiiiiiiiiiiiiiiih! Abigail kiljahti kun eläin läheni.
-Wouuuuouuuuuu! Kuului huuto. Otso lopetti aikeensa ja käännähti.
-Mene pois! Hus! Löntystä takaisin pesäkoloosi ja jatka uniasi! Mies huusi ja huitoi.


Karhu päätti ettei rupeaisi kilpasille kirveen kanssa. Se kääntyi pois murahdellen.
-Abigail? Abby? Mitä sinä täällä? Oletko kunnossa. Tutun kuuloinen ääni kyseli. Abigail ei tajunnut järkytykseltä ja kylmyydeltä mitään.


-Abigail? Ricky tässä. Kuuletko? Nousehan ylös.
-Ricky? Sinäkö se olet?
-Minä minä. Nouse ylös ettet palellu.
-En pääse. Jalka on jumissa jossain. Luuletko että huvikseni tässä istun? Karhun syöttinä? Luuletko että tahdon virtsaputkentulehduksen? Abigail ihmetteli.


-Tuttu vanha Abby. Juttu luistaa vaikka hädän hetkellä. No katsotaas sitä jalkaa. Ricky sanoi ja tutki tilannetta. -Olet astunut johonkin onkaloon. Odotapas niin vedän jalkasi pois. Kului pieni hetki ja Ricky sai irroitettua Abigailin jalan.


Abby kompuroi jaloilleen.
-Aaaah! Minua huippaa...


Kylmyydestä, väsymyksestä sekä pelosta johtuen Abigail pyörtyi.
-No mutta hupsis. Älä nyt uudestaan lumihankeen kaadu. Ricky esti Abbya kaatumasta.


-No niin. Paras että mennään tuvalle. Tulepas tänne. Hän sanoi ja nosti velton naisen käsivarsilleen.



Kun Abigail seuraavan kerran avasi silmänsä, hän tunsi mukavaa lämpöä. Hän ei ollut enää lumihangessa. Hän tunsi myös ettei ollut yksin. Joku oli aivan lähellä.
-Ricky?
-Ah, huomenta kaunokainen.
-Mitä kello on? Missä olen?
-Se on puoli kahdeksan, otit 4 tunnin unet. Mitenkäs jalka jaksaa? Mies kyseli.
-Jalka? Niin aivan. Ihan hyvin. Vähän jomottaa, mutta kyllä se tästä.


-Otin vapauden riisua märät vaatteesi. Eikö nyt olekin parempi?
-Tiedä tuosta. Oliko pakko ottaa kaikki vaatteet pois... Abigail kysyi.
-Älä huoli kaunokainen. Olen nähnyt sinut alasti ennenkin. Miten tuokin kuulosti niin tutulta. Ricky virnisteli.
-Kiitos. Abby sanoi.
-Mitä? Sanoitko jotain?
-Älä viitsi. Kuulit hyvin mitä sanoin.


-Kerrohan mitä teit tuolla metsässä tähän vuodenaikaan? Hullun hommaa. Ricky vaihtoi puheenaihetta.
-Etsin sinua, jotta voisin tehdä tilit selviksi. Muistatko mitä teit Egyptissä?
-Muistan muistan. Kuinkas Jon-poika muuten voi?
-Ei hänellä hätää. Olisit voinut tappaa hänet, tiesitkö sitä? Abigail syytteli.
-Älä naurata. Tiesin mihin kohtaan ampua. Pelkkä läpimeno. Ei siitä kukaan kuole. Sitä paitsi minun oli tehtävä jotain, että sain ne tyypit uskomaan että ollaan samalla puolella. Mulla on katsos ollut erinäisiä bisneksiä siellä sun täällä. En voinut näyttää niille että olisin ollut eripuolella. Oikeasti olisin tahtonut tehdä homman oikein. Ricky kertoi.
-Miksi et kertonut? Olisin voinut auttaa. Olisihan me voitu näytellä. Abigail ihmetteli.
-Sen piti olla luonnollista. Tiesinhän minä että sinä löytäisit tien ulos. Siksi en ollut huolissani. Olin niin onnellinen kun tulitkin niin pian hotellihuoneeseeni. Olen pitänyt matalaa profiilia viime aikoina. Siksi olen täällä piilossa. Toivon että voisin joskus palata ns. kunnialliseen elämään. Vielä se on liian aikaista. Vihamiehet etsivät minua edelleen. Mutta vuoden kuluttua kaiken pitäisi olla rauhoittunut. Voin palata takaisin normaaliin arkeen, ehkä hommata oikeaa työtäkin.
-Ricky, minulla on sinulle jotain kerrottavaa. En tullut kovistelemaan, tulin kertomaan jotain muuta...en vaan ole ihan varma miten kertoa... Abigail aloitti.
-Sano suoraan vaan. Ei tässä sokerista olla. Tulitko ilmiantamaan minut poliisille vai kenties joillekin muille tahoille?
-Ei, ei mitään sellaista. Ricky...Rickhard...sinulla on tytär.
-Että mitä? Tytär? Siitä on kauan kun viimeksi naisen kanssa...ja sekin kerta taisi olla kanssasi...hetkinen..etkai tarkoita? Ricky kakisteli.
-Minun kanssani. Kyllä. Emma.
-Emma? Mut..että...
-Hän on kotona vanhempieni luona. Kukaan ei tiedä. Abigail sanoi. -Toivottavasti et ole vihainen...en osannut kertoa aikaisemmin.
-Vihainen? Miten voisin olla vihainen? Tämähän on hieno juttu. Koska voin nähdä hänet? Ricky innostui.
-Milloin vain.
-Vautsi. Tytär. Mahtavaa. Kerrassaan mahtavaa. Rickhard Smith hykerteli. -Sinä se olet aikamoinen nainen Abigail Taylor.



Seuraavana aamuna Ricky heräsi pitkästä aikaa pannukakkujen tuoksuun.
-Tämähän nyt on mahtavaa. Pannukakkuja! Siitä on kauan kun olen niitä viimeksi saanut.
-Se onkin ainoa asia jota osaan keittiössä valmistaa. Abby naurahti.


-Minä ajattelin että ehkä sitten kun olet valmis tulemaan takaisin oikeaan elämään, voisit ehkä ensi alkuun muuttaa luokseni. Siis siihen asti että löydät jonkun kivan paikan itsellesi. Voisit tutustua Emmaankin kunnolla. Abigail ehdotti.
-Kuulostaa hienolta.

Hiljaisuus laskeutui. Kumpikaan ei tiennyt mitä sanoa.
-Ja hitot. Abigail, minä taidan olla rakastunut sinuun... Ricky aloitti.
-Rick...
-Ei älä keskeytä nyt nainen, kun kerran pääsin alkuun. Niin, minä rakastan sinua. Olen rakastanut siitä hetkestä lähtien kun tapasimme ensimmäisen kerran. Ja nyt kun sinä vielä kerrot että meillä on yhteinen tytär. Eihän tässä voi mies enempää toivoa. Ja tiedäkin etten aio koskaan enää olla erossa sinusta. Hiiteen poliisit ja vihamiehet. Ja ensi kesänä minä aion naida sinut. Ja mitäs vielä? Sitten me ostetaan joku kiva talo. Sinä voit jatkaa opettajan uraasi. Minä etsin jotain jostain. Ja siinä kaiken välissä sitten etsitään yhdessä jotain aarteita. Voidaan ottaa se nörttikin mukaan jos tahdot. Mutta tällä kertaa tehdään kaikki ihan laillisesti, ei mitään laittomuuksia. Ja tuota noin...oliskohan siinä jo sitten ollutkin riittävästi. Ricky vuodatti.
-Ricky, minäkin rakastan sinua ja olen kaikesta ihan samaa mieltä...tosin unohdin jo puolet.
-Nainen!


He päättivät viettää vielä päivän täällä vuorilla. Kuin teinit he hassuttelivat ulkona. Tietysti lumisotaa..


Lumiukko ja -enkeleitä.


Illalla he nauttivat takkatulen rätinästä.
-Huomenna pakataan tavarat autoon ja lähdetään Emman luo. Ricky sanoi.
-Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta. Tämä päivä on ollut yksi elämäni parhaimmista. Abigail sanoi.


He nauttivat hiljaisuudesta ja toistensa läheisyydestä. Sanoja ei tarvittu.


-Jokin ei ole kunnossa... Ricky sanoi yhtäkkiä.
-Mitä tarkoitat?
-Pöllö...se ei huhuile. On liian hiljaista. Kuulitko tuon? Ricky ponnahti ylös.
-Kuulinko minkä? En kuullut mitään? Abigail ihmetteli.


-Tule tänne ikkunaan. Tuolla, näetkö? Tuolla puiden takana. He ovat löytäneet minut. Ricky sanoi hiljaa.
-Ketkä?
-Robsonin miehet. Olen hänelle velkaa. Nyt he löysivät minut.


Siinä samassa mökin nurkasta alkoi kuulua rätinää.


-Ne aikoo savustaa meidät ulos! Ricky huudahti. -Äkkiä ikkunalle. Meidän pitää päästä ulos.

Hän siirsi tuolin toisella puolella mökkiä olevan ikkunan eteen.
-Sinä ensin. Pian, nouse tuolille ja avaa ikkuna. Ricky ohjeisti.


Mutta kun Abby pääsi tuollille, Ricky veti hänet takaisin alas.
-Muista tämä. Rakastan sinua ylikaiken tässä maailmassa. Sinua ja Emmaa, vaikka en ole häntä koskaan nähnytkään. Kun pääset ulos, juokse. Älä katso taaksesi ennen kuin olet tarpeeksi kaukana. Tulen aivan kintereilläsi. Meidän pitää päästä riittävän kauas. Tämän sanottuaan hän syleili Abigailia liekkien keskellä.


Abigail nousi tuolille ja hyppäsi ikkunasta. Sen jälkeen hän juoksi. Juoksi metsään.


Uskoessaan olevansa riittävän kaukana hän käännähti ympäri.
-Ricky...mitä me ny.. Hän lausahti ja huomasi samalla olevansa yksin.


-Ricky! Mihin sinä jäit!? Abigail huolestui ja lähti juoksemaan takaisin talolle. Mutta ennen kuin hän pääsi talolle, se leimahti ilmiliekkeihin.
-Eiii! Ricky!


Rickya ei näkynyt missään.

-Ricky.... Kuului kuiskaus.

Eiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii!

Ihana osa joka tapauksessa. Mutta surullista.

Voi kun surullinen osa
Jätät nämä aina niin jännään kohtaan!

Caroline ja George Hamilton viettivät rauhallista koti-iltaa, kuten niin usein ennenkin.
-Pakkanen taitaa taas kiristyä. Pitää varmasti lisätä puita. Rouva Hamilton sanoi tökkiessään tulta.
Samalla ovelta kuului koputus.
-Mutta kuka siellä voi tähän aikaan olla? George ihmetteli.
-Älä suotta nouse. Minä voin avata, kun olen jo ylhäällä. Caroline kehoitti ja suuntasi kulkunsa ovelle.


-No mutta herranen aika lapseni! Mitä sinä siellä pihalla teet, ja noin vähissä vaatteissa. Nainen huudahti avatessaan oven ja huomatessaan nuoren naisen sen takana.
-Hrr...näin että teidän savupiipusta nousi savu. Saisinko lämmitellä hiukan? Abigail kysyi. Hän oli aivan kohmeessa.
-No mutta tottahan toki. Käy sisään lapseni. Caroline johdatti.


-Oletko kunnossa? Mitä teit ulkona tähän aikaan? Ja noissa vaatteissa. George vuorostaan kyseli.
-Se on pitkä tarina. Voin kertoa sen teille joskus. Mutta nyt minun pitäisi päästä kaupunkiin. Onko teillä puhelinta, soittaisin itselleni taksin tai jotain..
-Ei mitään takseja. Kyllä George sinut vie. Mutta oletko varmasti kunnossa? Etkö tahtoisi jotain syömistä? Voit kyllä nukkua täälläkin tämän yön. Pitäisikö meidän soittaa lääkäri? Caroline huolestui.
-Kiitos vain, olen ihan kunnossa nyt kun sain lämmitellä. Olisi kyllä äärimmäisen ystävällistä jos saisin kyydin.  Olette todelle kilttejä. Abigail sanoi tuntiessaan että veri alkoi jälleen kiertää hänen raajoissaan.


-Mikä on nimesi? Caroline kysyi.
-Abigail Taylor. Olette todella ystävällisiä kun päästitte vieraan ihmisen taloonne ja tarjositte apua.
-No eihän tässä enää mitään vieraita olla, Abigail. Minä olen Caroline ja tämä on mieheni George.
-Hei vaan. Eiköhän sitten lähdetä ennen kuin alkaa lumisade. Meillä täällä vuorilla sataa melkein joka yö. George sanoi.
-Älä välitä Georgesta. Hän on tuollainen mörrikkä. Tule joskus takaisin. Lupasit kertoa tarinasi. Caroline sanoi ja halasi tuota naista joka oli ilmestynyt heidän ovensa taakse.
-Lupaan tulla, jonain päivänä. Juuri nyt minun on vain päästävä kotiin. Abby sanoi ja kyyneleet kohosivat hänen silmiinsä.
-Tietysti tietysti. Menkäähän nyt.



Seuraavana päivänä Jonathan hämmästyi nähdessään Abigailin pöytänsä takana.
-Abby! Mitä sinä täällä teet? Sinunhan piti olla poissa viikko.
-Tulinkin takaisin jo nyt. Minulla on sen verran töitä rästissä että päätin lyhentää lomaani. Abby sanoi totisena.


Jonathan vaistosi ettei kaikki ollut kunnossa.
-Abigail? Tunnen sinut sen verran hyvin että tiedän ettei kaikki ole kunnossa. Mikä hätänä?
-Vain pientä perhesurua. Eräs perheenjäsen kuoli.


Jonathan riensi Abbyn luo ja kaappasi tämän halaukseen.
-Abigail, olen niin pahoillani. Oliko hän aivan läheinenkin? Tiedäthän että voit kertoa minulle kaiken. Jonathan sanoi ja tunsi kuinka toinen värisi.
-Kiitos Jon, mutta pärjään ihan hyvin. Sopiiko että kerron joskus toiste. Juuri nyt on parempi olla puhumatta, muuten tästä työpäivästä ei tule mitään. Abigail sanoi urheasti.


-Olisiko sinun parempi olla kotona? Jon kysyi huolestuneena.
-Kyllä tämä tästä. Parempi vaan tehdä töitä ja unohtaa kaikki muu. Minun täytyy hakea joitain papereita luokasta. Abigail sanoi ja lähti huoneesta.


Jonathan istahti työpöytänsä taakse ja jatkoi tutkielmansa tekemistä. Hän suoritti työnsä ohella lisää opintoja. Jonain päivänä hänestäkin tulisi professori.


-Sinä et varmasti huomaisi jos varaslauma veisi kaikki professori Taylorin esineet.
Jonathan säpsähti. Häntä vastapäätä seisoi Kristin.
-Kristin! Mikä mukava yllätys! Sinä et uskokaan miten mielenkiintoisia ajatuksia Englannin kuningas Henrikillä oli. Niihin voi uppoutua ja unohtaa koko maailman.


-No kunhan et tämän iltaisi suunnitelmiamme unohda. Kristin naurahti.
-Suunnitelmia? Mitä suunnitelmia?
-Jon!
-Vitsi vitsi. Muistanhan minä. En unohtaisi tätä iltaa mistään hinnasta.
-No hyvä. Tavataan siis töittesi jälkeen. Odottelen sinua. Kris sanoi.
-En malta odottaa! Hiiteen Henrik, ajattelen vain sinua.
-Höpsö!



Sinä iltana Matthew MacDonald istui ja odotti toiveikkaana. Hän oli varannut ravintolasta salin vain heille kahdelle. Tämä olisi suuri ja tärkeä ilta.


Vihdoin Abigail saapui.
-Abigail armaani! Oletpa sinä kaunis. Olen ikävöinyt sinua koko viikon. Matthew huudahti kun hän huomasi naisen saapuneen.


Matthew yritti suudella Abbya.
-Voih, ei nyt. Sain juuri huulipunat kohdilleen. Abby torjui suukon. -Jos istutaan vain alas.


-Oliko hyvä loma? Rentouduitko? Matthew kyseli samalla kun he istuutuivat.
-Ei puhuta siitä nyt. Abigail sanoi.
-Ooh, hyvä on. Matthew mykistyi.


Pienen hiljaisuuden jälkeen Matthew aloitti uudelleen.
-Oletko miettinyt sitä vastaustasi? Olen odottanut tätä iltaa niin kauan. Sinä olet pitänyt minua piinassa.
-Matthew...mi.. Abigail yritti.
-Ei, odotapas. Tästä pitää tehdä virallista. Minulla on sinulle jotain. Matthew sanoi ja kaivoi povitaskuaan.


-Tehdään tämä nyt ihan oikein. On sitten mitä kertoa jälkipolville. Kröhöm..Abigail Taylor, tuletko vaimokseni? Matthew lausahti ja ojensi sormusrasian.


-Matthew...minä...minä en voi. Abigail sanoi.
-Mitä? Mitä tarkoitat? Matthew ihmetteli.
-Minä en rakasta sinua. En voi mennä kanssasi naimisiin. Olen pahoillani Matthew. Sydämeni kuuluu tai ainakin kuului jollekin toiselle. En voi mennä naimisiin jos en rakasta miestäni. Olet kyllä hyvä ystäväni ja tahtoisin meidän pysyvät ystävinä. Mutta naimisiin. En vaan yksinkertaisesti pysty.
-Abigail? Mitä ihmettä sinä tarkoitat? Minä luulin että...että sinä olisit valmis naimisiin kanssani? Kaikki ne suudelmat...ja ne yöt. Olinko vain leikkiä sinulle? Mies ihmetteli.
-Ei, ei. Kaikki se oli totta. Tämä viikko sai minut vain tajuamaan että en rakasta sinua. Ei olisi oikein sinulle, jos menisin naimisiin kanssasi. Sinä ansaitset jonkun joka rakastaa sinua. Matthew, ymmärräthän?


-Ymmärrän täydellisesti. Tämä oli sitten kai tässä. Yritetään olla törmäämättä toisiímme töissä. En tahdo nähdä sinua silmissäni. Matthew sanoi ja nousi pöydästä.
-Matthew! Ei, älä mene! Abigail huudahti, mutta mies meni menojaan.


Abigail jäi istumaan hetkeksi yksin.
-Mitä minä oikein tein....pilaanko oman elämäni...kaikkien elämän. Kyyneleet putosivat hänen silmistään.


Abigail ei tahtonut mennä kotiin. Hän ei tahtonut juuri nyt nähdä vanhempiaan, eikä Emmaakaan. Tyttö muistutti liikaa Rickya. Abby suunnisti yliopiston elokuvateatterille. Ehkä sieltä tulisi joku masentava elokuva.

Ironista oli että elokuva kertoi naisesta joka ei päässyt kihloihin. Abbylta elokuva tosin meni hieman ohi, sillä hän seurasi edessä istuvaa pariskuntaa. Hän tuntisi toisen selän missä vain. Oli mukavaa että Jonathan oli löytänyt jonkun. Edes joku olisi onnellinen.


Elokuvan loputtua Abigail poistui. Ennen kuin hän pääsi ulos, kuului takaa huudahdus.
-Abigail! Odota!
Se oli Jonathan.


-Abby, tahdon esitellä sinut jollekin. Jon sanoi. -Tämä on Kristin. Kristin, tässä on Abigail.


-Professori Taylor. Olette suosikki opettajani. Rakastan tuntejanne. Kristin puheli.
-Olitkin tutun näköinen. Olen nähnyt sinut tunneillani. Hauska tutustua Kristin. Suotteko anteeksi, minun täytyy rientää jo kotiin. Oli hauska tavata. Abigail sanoi.


Abigailin poistuttua Jon ja Kristin jäivät kahden saliin.
-Sanoinko jotain väärin? Hän vaikutti omituiselta. Kristin ihmetteli.
-Ei mitään. Hänellä on omassa elämässä hieman vaikeaa. Oikeasti hän on paras ihminen tässä maailmassa, sinun jälkeesi siis. Jonathan sanoi ja kietoi kätensä Kristinin ympärille.


-Kris, minä aion suudella sinua nyt jos vain annat siihen luvan. Jonathan kuiskutti.
-Et sinä lupaa siihen tarvitse. Tyttö sanoi.


Suudelma oli yksinkertaisen kaunis. Mutta se oli heidän ensimmäisensä. Se tuntui oikealta ja aidolta.



Seuraavana aamuna Jonathan saapui töihin onnensa kukkuloilla. Hänellä ei ollut aavistustakaan että kaikki muuttuisi seuraavien 10 minuutin aikana. Hän näki Abigailin odottan huoneessa.


-Abigail? Hän kysyi.
-Jonathan. Minulla on sinulle jotain sanottavaa. Ja sanon sen sinulle ystävänä.
-Mitä tämä tarkoittaa? Miksi niin vakavana? Saanko potkut vai mitä? Nuorukainen kummasteli.
-Ei mitään sellaista. Se liittyy Kristiniin. Abigail sanoi.
-Kristiniin?


-Eilisillasta lähtien olen ollut huolissani. Jonathan, tiedätkö että on olemassa sääntö joka kieltää yliopiston työntekijöiden olevan läheisessä suhteessa opiskelijoihin?
-Mitä tarkoitat läheisellä suhteella?
-Työntekijöiden ja opiskelijoiden välien tulee olla vain ammatillisia. Ajattele asiaa niin että olemme täällä töissä ja he ovat asiakkaita. He saavat tietoa meiltä. Muunlainen läheisyys on kiellettyä.
-Ja miten tämä liittyy Kristiniin? Jonathan oli menettämässä malttinsa.
-En voinut olla huomaamatta eilen että teidän välillänne on jotain muuta kuin tätä ammattimaista läheisyyttä. Jonathan, pahimmassa tapauksessa voit saada potkut ja Kristin voidaan myös pakottaa lopettamaan opintonsa. Abigail neuvoi.
-Et voi olla tosissasi. Eikö ihminen saa rakastaa ketä hän tahtoo? Jon kysyi vihaisena.


-Neuvon sinua vain miettimään asiaa kahdesti. Syy miksi kerron tämän on se että sinulle aiotaan pian tarjota lisää opetustyötä. Minä aion tehdä vain puolta päivää ja silloin sinä saisit pitää puolet tunneistani. Mutta jos selviää että olet suhteessa Kristiniin. Jonathan, sanon tämän ystävänä ja varoittaen.
-Ei voi olla totta! Kuka nämä ohjeet keksii? Tämähän on ihan joutavaa. Kristin on aikuinen, ei tässä sentään alaikäisiin olla sekaantumassa. Tämähän on ihan hullua! Jonathan huusi niin että huone tärisi.


-Jon! Odota! Älä mene! Puhutaan vielä! Abigail huusi, mutta Jonathan juoksi jo pois huonesta.


Jonathan juoksi. Hän juoksi rakennuksen taas. Miksi juuri nyt? Kun hän löysi elämäänsä jonkun. Miksei hän saanut olla onnellinen? Miksi?

Jee, tätä tuli lisää Hyvä osa oli taas jälleen kerran, kiitos.   Toivottavasti tämä ei lopu koskaan

Voi Jonathan parka...
Mutta ihana osa taas, Laura! *odottaa lisää*

Mahtava osa jälleen! Jatkoa pian

lisää lisäää lisääää